Kuinka saada takuuvarmasti hyviä numeroita?

Mikä ärsyttää? Lunttaaminen. Tää ei ole edes eka kerta kun avaudun aiheesta blogissani, mutta Virossa toi kokeessa lunttaaminen on ihan eri asteella kuin Suomessa. Tai noh, varmasti Suomessakin lunttausta tapahtuu, kun on iso tenttisali ja yksi unelias valvoja siellä edessä. Mutta sentää on valvoja! Viime viikolla olin tenttimässä yhtä EU-lain kurssia, ja muutama muukin oli tenttimässä kyseisen opettajan kokeita… Tenttijät jaettiin siis kahteen luokkaan, joita valvoi yksi, siis YKSI IHMINEN. Kahta luokkaa. Valvoja sanoi kokeen alussa, että älkää sit puhuko keskenään, et häntä ei haittaa, mut joku sit kuitenki valittaa sille tentin tehneelle opettajalle. Valvoja sit oli välillä toisessa, välillä toisessa luokassa. Puolet ajasta kukaan ei siis valvonut, mistä tieto siihen paperille tuli – kirjasta, netistä vai kaverilta. Uskomatonta… Olen myös aikaisemmin valittanut aiheesta täällä, postauksessa Maassa maan tavalla?, joten yritän tältä erää hieman hillitä… Mua ärsyttää toi asia vaan ihan suunnattomasti, niin paljon, että itselle ei tulis mielenkään siellä kuiskailla :D Kuulemma aikaisemmassa Maritime Lawn kokeessa, vaikka open book -tentti onkin, oli opettaja todennut jossain vaiheessa että “puhukaa vähän hiljempaa.” Open book siis voi nähtävästi tarkottaa ihan rehellistä ryhmätyötä… :) ARGH! Huomaako, että oon hieman turhautunut tähän lukemiseen?! Ensi viikolla odottaa kolme tenttiä!

 

 EU Competition Law

Oikeastaan ärsyttää kaikki kouluun liittyvä. Koulun sivuillekin oli juuri ilmestynyt tieto, että ensimmäinen kandiseminaari on 16.2. – eli mikäli selviän hengissä ens viikon tenteistä, saan kauheessa paniikki vetästä hatusta jonkun aiheen, jonka kans joudun sitten taistelemaan koko kevään. Blaah, sanon minä :)

 

 

Ehkä lauantai-iltana vois olla jotain muutakin miettimistä kuin tää aihe :) En vaan uskalla lähteä ulos, sillä huomenna on luvassa opiskelupäivä Blankon tai Fontanan sunnuntaibrunssin testauksen ohessa, ja tehokasta päivää ei tule  ilman kunnollisia yöunia. Kunnollisia yöunia ei lauantai-sunnuntai -välisenä yönä saa, mikäli roikkuu baarissa pilkkuun asti. Turvallinen ratkaisu on syödä itsensä väsyneeksi ja pysyä kotona ;)