Juhannustanssit

On tuntunut että nyt kesällä ei ole oikein jaksanut tietokoneen ääressä istua edes sen vertaa, että olis blogia hieman kirjotellut; juhannus on ohi joten eikös se niin ole että kesän puoliväli on ohitettu ja syksyä odotellaan… Ehkäpä nyt voin olla jo syksyfiiliksissä ja panostaa taas kirjotteluun!

Tänä vuonna oli varsin kiva juhannus Turun idyllisen maaseudun hoivissa. Kaveri järjesti Juhannustanssit maatilalla josta on kotoisin, ja ohjelmassa oli mm. Latomestaruuskisat, lipun nostoa, grillausta, rostopaistin tekemistä, toki itse tanssit, mahtava kokko… Onneksi perjantaina oli ihan täydellinen juhannussää :)

Kun elää kaupungissa, aika harvoin tulee havaittua kuinka kaunis Suomen kesä oikeasti onkaan. Kun on itsekin kotoisin maalta, niin tulee aina fiilisteltyä ihan kympillä kun pääsee tälleen luonnon keskelle :)))

Juhannusmekkona toimi kirppikseltä puoli-ilmaiseksi ostettu pitkä hame, jonka lyhensin sopivaksi mekkoseksi ja vetäisin ohuella vyöllä vyötärönpaikan. 

Navetan yliset on koristeltu, ja paikka odottaa illan tansseja! 

Hektisistä Latomestaruuskisoista mulla ei ole kuvia, mutta luvassa oli joukkuettain tehtäviä kisailuja. Oli luvassa mahdollisimman korkean halkopinon kasaamista, neulan (eli pienen hevosekegän) etsimistä heinäsuovasta, rengiksi pukeutumista ja jyväsäkkien kuljettamista, Humalaisen Huqsvarnan kyyditsemistä kottikärryillä… Ja muuta maalaispuuhaa :) Ja mikä parasta: Mun joukkueeni “Siementäjät” voitti Latomestaruuden wuhuu! Palkintojen sponssaajana oli Paattisten Säästöpankki, eli mulla on nyt kyseisen firman logolla koristeltu ulkolämpömittari! :D Jeejee! Lisäksi tietysti mainetta ja kunniaa.

Rosvopaistin valmistuminen vei melko monta tuntia aikaa, mutta siitä tuli aivan loistavaa :) Löysin myös lappusen, johon joku oli kirjoittanut valmistuksen ohella itselleen ohjeen muistiin – naisen kirjottama selkeesti, koska siitä puuttuu kaikki se tekninen juttu, meinaan liittyen esim kuumiin hiiliin, hiekkaan ja muuhun pikkujuttuun, joka liittyy aika olennaisesti tuon ruuan valmistamiseen… :D

Asiaankuuluvasti myös juhannuskokko sytytettiin illalla:

Huusin niille et MÄÄ ja ne tuli juoksujalkaan ja kilju et eiku MÄÄÄÄ !

Kuvien perusteella ihmismäärä ei näytä siltä kuin todellisuudessa, sillä paikalla oli jopa 60 ihmistä. Oli varsin kiva juhannus ja rentouttava. Periaatteessa. Tulin kotiin myöhään eilen illalla, ja viime yönä nukuin melkein 14 tuntia, että kyllä siitä kai sitten jotain univelkaakin jäi käteen. Mutta pääsiasiallisesti tällainen fiilis mieleen:

2 thoughts on “Juhannustanssit

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *