Uusi kummitäti syntyi maailmaan!

Eli määääää! Musta tuli viikko sitten pienen kauniin komean kiltin ja muutenkin mukavan pikkuvauvvvan kummitäti!

Kummitäti2

Asiahan on pelkästään positiivinen ja otin tehtävän ilolla vastaan, mutta miten voi noin pieni (ja kevyt!) nyytti käydä niin painavaksi tuossa tilaisuuden aikana :D Aluksihan beebi ei paina mitään, mutta vartin päästä alkaa jo kävi aika tuskaisesti kramppaamaan ja pappi ei vaan lopeta puhumista… Nimi nyt vaan se nimi ilmoille ja kahvittelemaan! Tuossa tilaisuuden keskenkään ei oikein viitsinyt olla jollekin, että hei otatko sä välillä tän, en nyt oikeen jaksa pitää. Jos vielä joskus saan tämän kunnian olla sylikummina, niin täytyy hieman treenata etukäteen (joko saliharjoittelulla tai sitten ihan vauvan pitelemistä.) Rankkaa! Ja siis tää mun kokemus oli varmasti paljon rankempi kuin esim. tuoreiden vanhempien arki ;)

Kummitäti1

Onneksi pienokainen oli ajoittanut päiväunensa juuri oikeaan kohtaan! :D 

Kävin siis viime viikonloppuna Oulussa kummitätiytymässä… Voi jumpe tuota reissaamista. Se se vasta rankkaa onkin. Eikä pelkästään mulle. Kaverini kävi ruokkimassa kissojani kun olin poissa, mutta kissavauvoilla oli vissiin ollut kuitenkin melko tylsää täällä viikonlopun aikana, nimittäin sunnuntaina sain puhelun jostain oudosta numerosta, ja se olikin – tadaa – joku mun naapuri :D Tiedusteli ihan vain, että onhan kaikki hyvin mulla ja kissoilla, hän on viikonlopun aikana ihmetellyt kun käytävään on kuulunut niin paljon kissan maukumista aina kun kävelee mun asuntoni ohi… Että eihän mitään ole vain tapahtunut hän oli varmaan myös lukenut hiljattain iltapäivälehdessä julkaistun jutun siitä, kuinka kissat olivat alkaneet syödä asuntoonsa kuollutta omistajansa :D). Täällä karvakasat oli siis istuneet oven takana ja kuunnelleet kun joku kulkee käytävällä ja rääkyneet varmaan kilpaa “MAMIIIII OOTKO SE SÄÄÄÄÄÄ!?!?!??! JOKO TUUT KOTIIN?!?!?!?!!”

Olin vähän nolona, ja kysyinkin sitten kotiin tultuani seinänaapuriltani, että onko mun elukat häirinneet meluamisellaan. Ei onneksi ole sentään varsinaisesti häirinneet, vaikka seinänaapurikin oli kyllä käytävälle kuullut maukumista ja oli myös hieman pohtinut, miksi ne yhtäkkiä pitää noin paljon ääntä…. Noooh, kyllä oli kissat niin onnellisia kuin pienet eläimet vaan voi olla, kun mami taas sunnuntai-iltana tuli takaisin kotiin! Ja lisäksi on siistiä, että on oikeasti naapureita jotka tuolla tavalla pitää huolta.

Sitten vielä note to self: jos joskus hankit lapsia, trampoliini näyttää olevan sellainen vähän kuin hiusponnarit kissoille; kannattaa hankkia, sillä siitä riittää viihdykettä tunnista toiseen…

Pomppu