Lasten pottatreeni

Ajattelin ensin, että jos olisin odottanut jo tiivistänyt sitten koko prosessin yhteen postaukseen mutta onhan tää sen verran pitkäaikainen juttu todennäköisesti, etten malta odottaa 4. vaiheeseen eli “success” saakka. Vauvat on siis saaneet uutta opittavaa kun postissa tuli paketti, jonka kannessa luki Litter Kwitter. Kyseessä on siis totta tosiaan kissojen pottatreenisetti, jonka tarkoituksena on pikkuhiljaa siirtää karvakasat pissimään pyttyyn. Alla on tuo rengas kylppärin lattialla, jotta misut tajuaisi että siihen tosiaan saa pissiä. Taustalla näkyykin syy, miksi tällaiseen pottatreeniin tulee lähdettyä mukaan. Emmätajuu miten sitä hiekkaa voi aina olla koko kylppäri täynnä…

LitterKwitter1Töissäkin hieman varovaisesti mainitsin tästä projektista, yritän edelleen välttää hullun leimaa. Onneksi sain työkavereilta pelkästään positiivista palautetta, kuten “jos meillä olis kissa ja mä kotona sitten ilmoittaisin että opetan kissat käymään pöntöllä niin kyllä siinä kohtaa lentäis pihalle sekä kissa että minä.” Toisella työkaverilla on pari pientä lasta (ja mies) ja tämä puolestaan totesi, että jos edes ne ensin oppisivat omatoimisesti osumaan sinne pönttöön vessassa asioidessaan…

Eddy osoitti eniten kiinnostusta istuinta kohtaan kun se oli muutaman päivän totuttelun jälkeen siirretty vessan puolelle. Meillä on yläkerrassa toinen vessa ja sitä ei juuri tule itse käytettyä; Litter Kwitter voi siis hyvin olla siellä paikallaan. Ja ei tuo rengas mitenkään kiinni tuossa ole, sen saa ihan helposti otettua pois eli toimii vaikka olisikin käytössä vain yksi vessa.

LitterKwitter2 LitterKwitter3Sitä Eddy Edward ei kylläkään ihan täysin ymmärrä, miksi hänen toimituksiaan filmataan. Ei huolta muru, mami sensuroi kriittiset paikat.

Seuraava vaihe on oranssi rengas, eli tuo keskimmäinen rinkula puuttuu ja siitä voi suihkia suoraan oikeaan osoitteeseen. Jäämme jännityksellä seuraamaan kehitystä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *