Sano se kukkasin

Virolaisessa kulttuurissa on yksi asia ylitse muiden: KUKKASET! Kukkakioskeja on joka kulmalla, jopa meidän koulussa on yksi. Ja pakkohan niissä on asiakkaita käydä, eihän ne muuten menestyis.

Tämä päivä alkoi kuten mikä tahansa normaalipäivä: juosten ratikkaan, kaupungilla juosten bussiin ja myrtsi ilme naamalla koulun ovista sisään. Suuntasin aulan läpi huppu päässä kohti kahviota, kun havaitsin jonkun etuoikealla lähestyvän minua (*kaupustelija!! paras ottaa hieman nyrpeämpi ilme ja kaivautua syvemmälle huppuun!*). Kuitenkin tällä hyvinpukeutuneella nuorella miehellä olikin jokin muu ajatus mielessään: Onneksi ymmärsin vironkielisen puheen seasta “head naistepäeva!” samalla hetkellä kuin sain käteeni keltaisen tulppaanin! Onneksi osasin hämmennykseni seasta todeta “AITÄH!” ja kaivaa päivän ensimmäisen hymyn. Voin kertoa että oli mukava asetelma heti aamusta kun pöydällä edessä oli miniläppäri, sen takana kaunis kukkanen ja vasemman käden ulottuvilla latte.

Ruokailun aikaan sain vielä toisenkin kukkasen, mutta pitkä koulupäivä teki tehtävänsä ja vedenpuutteesta kärsivät kukkaseni olivat puoli kuudelta jo yhtä nuupahtaneita kuin minä.

2 thoughts on “Sano se kukkasin

  1. Sul on aina uus ihkupoksi ku tuun tänne, mut tää on nyt mun lemppari :) kukkaset kuulostaa kivalta! Itse ostin vaan itselleni suklaata, nomnommmm<3

  2. En oo oikein keksiny mitään hyvää mistä tykkäisin :-D Mutta tämän ehkä pidän.

    Mun oli tarkotus ostaa illaksi viel kaunis kukkakimppu kotiin mutta unohdin sit :)

Comments are closed.