Rantaa ja Aurinkoa

Lähdettiin Marian kans molemmat töistä jo kahdelta ja päätettiin suunnata ottamaan aurinkoa. Baltic Guidesta Maria oli katsellu Tallinnan rantoja, ja päädyttiin menemään Stroomiin, koska aateltiin että se on mitä luultavimmin hieman hiljaisempi, kun ei ole ihan keskustassa eikä ilmeisesti yhtä suosittu kuin Pirita. Ranta oli valtava, ja lisäksi muutama muukin oli saanut päähänsä idean lähteä ottaan vähän väriä pintaan.

Tolle rannalle pääsee kun ottaa bussin numero 3 Randlaan, menee päätepysäkille ja kävelee siitä bussin menosuuntaan päin suoraa tietä ehkä puoli kilometriä.

Jäätiin vähän kauemmaksi makoilemaan. Kuvat on otettu kännykkäkameralla joten laatu ei ole täyttä ykkösluokkaa. Tuolla kauempana siis näkyy hieman ylikansoitettu ranta. Mikäli mieli uimaan, ensin olisi ollut luvassa varmasti noin kilometrin kävely kohti avomerta ennen kuin polvet olis kastunu. OLI JÄRKYTTÄVÄN KUUMA. Huh.

Rantabulevardi
Rannan ruuhkaisempi alue

Tämän kesän tavoitteena on siis ruskettua. Mietin jo suunnitelmankin sitä varten: täytyy käydä jollain rannalla ottamassa aurinkoa kaksi kertaa viikossa. Hitto et kuulostaa rankalta, ihan kun jotain urheilua. Tosin parin tunnin auringossa makoilun jälkeen olo on kyllä yhtä lamaantunu kuin rankan urheilusuorituksen jälkeen. Tulikin mieleen, että millonhan oon viimeksi urheillu. Nyt sitä on jo myöhästä alottaa, koska kesä menee jo ja kesäkuntoon ei ihan hetkessä pääse. Et ens kesänä paremmalla onnella.

Ja eilinen horoskoopini Astro.fi:ssä:

Härkä
Vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin, saattaa moodi blues iskeä odottamatta kimppuusi. Älä aja tunnetta pois, sillä se valmistaa sinua johonkin tulossa olevaan takaiskuun tai pettymykseen..

Eiks horoskooppien pitäis olla aina kivoja ja positiivisia?! Taidan lukee jatkossa vaan iltapäivälehtien kevyitä ennustuksia. PITÄKÄÄ TAKAISKUNNE JA PETTYMYKSENNE !!!