Kevään merkkejä II: laihis

Yksi varma alkavan kesän merkki on se, kun ihmiset puhuvat “hieman keventävänsä syömistään” tai alkavansa “jumppaamaan ihan muuten vaan”. Liekö tämä munkin tempaukseni siis joku yhteiskunnan aiheuttama paine kesän tulosta, tämä jokaista ihmistä keväällä odottava velvollisuusdieetti, mutta joka tapauksessa päätin, että nyt saa loppua tää herkuttelu – syksyllä voi sitten masentua ja syödä itsensä onnelliseksi :D Päätin siis ottaa taas kasvissyöntijakson, ja tällä viikolla aloitan homman syömällä keittoa. Kaverit tietävät mut ja mun erikoisetsoppani, ja ajattelin että voisin jakaa muutaman suosikkikeitokseni kanssanne.

Ensimmäisenä on vuorossa hernekeitto. Teen hernekeiton aina alusta asti itse, kuivatuista herneistä, enkä ole syöny purkkihernekeittoa pieneen ikuisuuteen. Oon tottunut että äiti tekee kans aina hernarin alusta asti itse, joten se on tullu mullekin tavaksi. En ymmärrä miksi ihmiset syö sitä jauhoista, epämääräistä purkkihernekeittomössöä, kun hieman raikkaampi versiokin on niin helppo tehdä.

Kuivat herneet laitetaan ensin likoon yön ajaksi, tai noin 8 tunniksi. Liotuksessa herneet turpoaa noin puolet suuremmiksi, ja keitettäessä vielä puolet isommiksi, joten herneitä kannattaa laittaa vaan noin 1/4 kattilallista, jotta ne mahtuu kypsymään siellä.

WAZAM! Taikatemppu! Ne on kasvanu yön aikana!

Ja koska taisin unohta että keittokauden lisäksi on kasviskausi, ei hernarikaan saa täytteeksi jauhelihaa, vaan porkkanaa ja sipulia.

Sitten vaan levy päälle, ja pari tuntia rauhallista kiehumista riippuen siitä, millanen soppa miellyttää. Äitin mielestä on kivempaa, kun herneet on vielä suht kokonaisia, mutta mun mielestä on kivempaa, kun koko setti on aika mössöä. Ohjekin on täällä.

Ja kuten kaikki tietää, hernekeittoa kuuluu syödä KETSUPIN kans ;)

Ja sitten dietti sikseen: Anna tuli Tallinnaan palauttamaan thesiksensä, joten käytiin samalla hieman herkuttelemassa Vapianossa mascarpone-kermavaahto-mikälie-herkkujutulla :)