Harrastus

Ajattelin nyt kertoa täällä blogissani jotain muutakin kuin siitä, mitä kasvimaalla kasvaa ja kuinka kivaa ruohonleikkaus on. Vaikka noi kaksi on kyllä edelleen mun elämässäni tärkeitä asioita.

Joka tapauksessa, ajattelin nyt julkisesti kertoa hieman harrastuksestani. Tämä dramaattinen aloitus ei tarkoita sitä, että harrastukseni olisi jollain tavalla julkisesti paheksuttava tai muuten vain nolo, vaan ennemminkin sitä, että harrastanukseni on hieman harvinaisempi. Ja se harrastus on siis sellainen juttu kuin rhönrad-voimistelu, jota me suomeksi rengasvoimisteluksikin kutsutaan, englanniksi laji useimmiten tottelee nimeä German Wheel.

Renkaassa voi temppuilla aika monella tavalla, joko niin että jalat on remmeillä renkaassa kiinni tai sitten ei. Alla on esimerkki siitä, kun jalat ei ole kiinni remmeillä.

Renkaassa

Nämä kuva on kaapattu videolta, siksi kamala laatu. Taitaa olla kesältä 2014 Kupittaan hallilta.

Ja vaikkapa tässä ne on kiinni remmeissä:

Rhonrad3

Ja alla olevalla tavalla vaakatasossa rengasta pyöritellessä saa aika hyvän hien pintaan (molemmat jalat kyytiin!)

Rhonrad4

Oikeastaan mulla ei kovinkaan montaa kuvaa ole itsestäni harrastamassa. Nämä samannäköiset kuva otti äiti joulunaikaan, kun kävi katsomassa mun harjoittelua. Rhonrad1

Ilman remmejäkin voi mennä ympäri; vaikkapa siltakaaressa eteen- tai taaksepäin

Rhonrad2

Renkaassa voi myös keinua vähän kuin pihakeinussa

Renkaat parkissa

Renkaat parkissa Ruissalossa; oltiin menossa filmailemaan

Istumakeinu Kuva (c) Jani Kronholm

 

Turun Sanomissa olikin juuri vähän aikaa sitten juttua rhönradista, mun mielestä oli ihan mukavasti kirjoitettu artikkeli :) Se löytyyä täältä

Rhönradia olen harrastanut vuodesta 2012 (ehkä?) eli melko lyhyen aikaa ja harjoittelu on ollut melko epäsäännöllistä. Uskoisin kuitenkin löytäneeni itselleni elinikäisen ystävän, sen verran kiehtova ja viehättävä laji tuo on :)

Eka ei ja sit kuitenkin joo

Eka tuntuu ettei niitä tuu ollenkaa vaikka kuinka odottelee ja sitten onkin että joo tuleehan niitä. Ja sittenhän niitä tulee ihan silleen runsaanlaisesti.

SittenJooJääkaapin viileäosastolta löytyy pientä savottaa täksi päiväksi

Kesäkurpitsojen kanssa on niinku niiiiin tällasta, ja toisaalta sitten tuntuu että koko elämähän toimii samalla tavalla kuin kesäkurpitsat. Ensin on tietysti sellainen suvantovaihe, tasapaksu ja hidastuksella kulkeva tylsä, passiivinen jakso, sanotaan vaikka kurpitsojen kohdalla talvi kun ei totaalisesti tapahdu mitää, sitä vaan odottaa että päivä toisensa perään kuluu ja päässä takoo ajatus että jotain uutta ja innostavaa nyt tarvittaisiin ja kurpitsatkin miettii että tulis jo se kevät että vois alkaa jo jotain tapahtumaan. Ei ole tietenkään vielä takuuta, että keväästä tai kesästä edes tulee hyvä, että alkaako oikeasti jotain tapahtumaan. Silti täytyy vähän laittaa siemeniä itämään ja toivoa että niistä joku alkaisi kasvamaan jos kohdalle sattuukin ajan kuluessa suotuisat kelit. Mun kesäkurpitsansiemenet iti oikein hyvin, mutta alkukesän säätä kuvasi hyvin sanonta johon liittyy Esteri ja hänen tietyt paikkansa, joten kasvit ei yksinkertaisesti päässeet pellolle jatkamaan kasvuaan kun ei meijän pieni punanen traktori ollu tarpeeks sitkee että se olis saanut käännettyä niin kauhian läpimärkämutaisen maapläntin.

Hirveenpaljo myöhään kesällä sitten laitoin maahan ne kurpitsanalut kasvamaan ja totesin että eihän ne ala edes ikinä kukkimaan, ehtiikö tulla satoa lainkaan ennen syksyä. Mutta sitten ne alkoi kukkimaan ja tuli pieniä kesäkurpitsoja ja vaikka söin ne niin tuli lisää ja yhtäkkiä ne oli kauheen isoja. Joten, tässä nyt sitten olen, kamalan ison kesäkurpitsasadon kanssa: mulla on uusi opiskelupaikka ja tuhottomasti sen tiimoilta haasteita odottamassa, keväällä lähettämäni Seuratukihakemus poiki rahoitusta niin, että saan laajennettua eksoottista harrastustani (josta en ole täällä blogissa kertonut, ei siis maksa vaivaa etsiä) ja perustettua sille jaoston tänne pikkupaikkakunnalle, sen mukana siis toiset tuhottomat määrät haasteita ja mahdollisuuksia ja uuden oppimista. Must tuli niinku yhtäkkiä täyspäiväinen maisteriopiskelija ja parin harrasteryhmän ohjaaja. Molemmat projektit laitoin keväällä vetämään ajatuksena, että kyllä nyt toisen on pakko onnistua ja syksyllä olla edes jotain uutta mielenkiintoista luvassa. Onnistuikin sitten yllättäen molemmat. Ei tässä varmaan auta muu kuin alkaa pesemään noita lasipurkkeja ja tekemään kesäkurpitsapikkelssiä. Talvella tai joskus kun ehtii taas hengähtää niin voi sitten katsella täysinäisiä purkkeja ja miettiä että kyllähän sitä satoa tulikin, melkeen enemmän kuin ehti korjata talteen.

Mut aika hyvä fiilis. Kannatti yrittää, kyllä uudet asiat elämässä vaan niin kovin piristää. Leikkasin viime viikolla hiuksetkin lyhyiksi.