Taas on se aika vuodesta…

Taas on se aika vuodesta, kun on luvassa…

Matonpesua.

Kesäaika1

Värväsin mukaan myös kyläilemässä olevan kummipoikani, joka osoittautui nuoresta iästä huolimatta ihan kelpo apuriksi.

Kesäaika2Varsinkin mattomankeli oli jännä juttu, siinä tuli ohessa kuivailtua myös muiden tätien mattoja.

Kesäaika3Hommat ei loppuneet matonpesupaikalle; kotona oli tehtävänä vielä armoton nuuskutus.

Kesäaika4Elwi totesi, että voi tässä paremman puutteessa makoilla.

…Mehuntekoa.

Kesäaika5Maijallisesta marjoja tuli vain kolme litraa tiivistettä. Mietin, miten mä ekana täällä asumisvuotena tein yli 20 litraa mehua pakkaseen. On vähän into laantunut, taidan yrittää vielä toisen maijallisen kerätä marjoja ja sen jälkeen saa riittää tältä kesältä.

…Sadonkorjuuta.

Kesäaika6

Avomaankurkut on menestyneet tänä kesänä ja salaatin sekaankin on päätynyt jo pikkukurkkuja :) Tämä lajike on aika samanlaista kuin tavis kasvihuonekurkku ja käy ihan syöntikurkkuna. Toinen kasvamassa oleva lajike on perinteisempi rypyläinen säilökekurkku. Pian saa alkaa laittamaan kurkkua purkkiin etikkaliemessä. Tosin, säilöminen tapahtuu vasta SYKSYLLÄ ja koska nyt on KESÄ niin ei vielä voi alkaa säilömään…!

…Aikaa kaiken puuhailun välissä.

Kesäaika7

Tahvo halusi vielä muistuttaa, että lepoa ei sovi unohtaa. Kaiken touhuamisen keskellä on hyvin tärkeää ottaa aikaa itselleen ja maata vuorotellen molempien kylkien päällä, jotta kummallekaan puolelle kehoa ei tule jumeja. Varsinkin ennen ja jälkeen ruokailun on hyvä ottaa pienet unet, jotta jaksaa.

Kesäteatteria Vinttiteatterissa

Jos aiot vierailla Turun seudulla kesäteatterissa, kannattaa suunnata Paattisille Vinttiteatteriin ! Me käytiin eilen katsomassa siellä tämän kesän näytelmä Siitä mihin jäimme.

Teatterikokemus alkaa jo lipunmyynnistä ja sen jälkeen kahviosta, kun siellä palvelevat vieraaksi tullutta yleisöä näytelmän päätähdet vanhoina kärttyisinä naisina. Anulla ja Lauralla kyllä keskinäinen kemia pelaa ja juttu lentää :) Ulkopuolisenkin on helppo varmasti huomata että neideillä on pitkä ystävyys taustalla ja tuntevat toisensa hyvin.

 

Vinttiteatteri1

Matilda ja Kyllikki (aka Anu ja Laura)

Vinttiteatteri2

Paikkahan on hurjan idyllistä maaseutua :) Meillä oli eilen vuosipäivä, ja oli oikein mukava nostalgisissa merkeissä viettää sitä Heikkilän vintillä – sielläl me alunperin tavattiinkin siskosten järjestämissä juhannustansseissa. (Täällä on postaus yhden vuoden juhlannustansseistakin, ei siis pelkkiä lavatansseja ollut ohjelmassa.)

Vinttiteatteri5

Näytelmätila on pieni ja kompakti. Vuosien varrella vinttiä on rakennettu teatteritoimintaa ajatellen ja katsomopenkitkin oli askarreltu, viimeksi kun olin katsomassa niin vielä istuttiin heinäpaalien päällä (ilmeisesti allergikkoja oli armahdettu :D).

Hieno kokemus, suosittelen :)

Kesän eka sadonkorjuu

Tänään keräsin kesän ensimmäisen salaattisadon omasta puutarhasta. Kyllä tätä on odotettu!

Salaattisato1

Mulla on kasvamassa viittä erilaista salaattia; kolmea vihreää ja kahta punaista. Red salad bowl ja jääsalaatti on tähän asti tehokkaimmin kasvaneet lajikkeet. Viime vuonna istutetut ruohosipulit pukkaa uutta kasvustoa niin paljon, että saa kyllä syödä niin paljon kuin ehtii vaan rouskuttaa. Tavallisista sipuleista tykkään myös syödä nuo vihreät varret; nekin tuppaa kasvattamaan uusia tilalle.

Kävi ilmi, että jotkut maan asukit oli jo syöneet kauniinpunaiset reitiisini sisältä päin, joten salaatista tuli varsinainen vihersalaatti. Tai noh, punaisten salaattien ansiosta ei kovinkaan vihreä kokonaisilmeeltään :) Toivottavasti tänä kesänä onnistuisin tomaattisadossa niin saisi hieman monipuolisemmat salaattiainekset omasta maasta.

Salaattisato2

 

Perjantai-ilta ja Columbo. Columbo on ehdottomasti ihan parasta murhatutkija!

Pikamökkeilyä

On oikein kätevää, että meillä [eli mun puoliskon vanhemmilla] on vartin ajomatkan päässä mökki; ei tarvitse olla viikonloppu tai pidempi vapaa, että pääsee nauttimaan mökkitunnelmasta. Tänäänkin puoliskon työpäivän jälkeen pakattiin makkarapaketit piknik-korissa auton kyytiin ja suunattiin nokka kohti suomalaista idylliä – kesämökkiä.

Kesäjuttuja2

Kesällä on kuulemma kiva päästä uimaan – itsehän en sellaista harrasta ennen elokuuta (jos silloinkaan). Hyi olkoon, kylmä vesi on kamalaa :(

Kesäjuttuja3Siellä se pulikoi ja polskii

Kesäjuttuja4

Jee, talviturkki heitetty! Tämähän lasketaan, eikö?

Minussa on varmaan pikku pyromaanin vikaa, sillä mun mielestä nuotiohommat on niin mukavia ja varaan yleensä sytytystouhut itselleni. Elävää tulta on niin kiva seuratakin. Nyt tosin yritin ajatuksen voimalla saada nuo puut äkkiä palamaan hiillokselle…

Kesäjuttuja5

…kamala nälkä…

…grillattua makkaraa ja maissia, nam!

…kamala ähky…

Ja hei, saatiin tänään eka rasiallinen mansikoita (naapurin marjatilalta) – täytyy sanoa, että KYLLÄPÄS MAISTUU! Onneksi ehdin ottaa kuvan ennen kuin rasia alkoi vajeta. Sain siis onneksi ähkyn selätettyä tuon pitkän, alle 15 minuutin kotimatkan aikana ja jaksoin vielä vetää mansikoita iltapalaksi tässä koneella naputtelun ohessa. Tosin, ei varmaan koskaan maha niin täynnä ole ettei tuoreita mansikoita jaksaisi syödä.

Kesäjuttuja1

Eka ei ja sit kuitenkin joo

Eka tuntuu ettei niitä tuu ollenkaa vaikka kuinka odottelee ja sitten onkin että joo tuleehan niitä. Ja sittenhän niitä tulee ihan silleen runsaanlaisesti.

SittenJooJääkaapin viileäosastolta löytyy pientä savottaa täksi päiväksi

Kesäkurpitsojen kanssa on niinku niiiiin tällasta, ja toisaalta sitten tuntuu että koko elämähän toimii samalla tavalla kuin kesäkurpitsat. Ensin on tietysti sellainen suvantovaihe, tasapaksu ja hidastuksella kulkeva tylsä, passiivinen jakso, sanotaan vaikka kurpitsojen kohdalla talvi kun ei totaalisesti tapahdu mitää, sitä vaan odottaa että päivä toisensa perään kuluu ja päässä takoo ajatus että jotain uutta ja innostavaa nyt tarvittaisiin ja kurpitsatkin miettii että tulis jo se kevät että vois alkaa jo jotain tapahtumaan. Ei ole tietenkään vielä takuuta, että keväästä tai kesästä edes tulee hyvä, että alkaako oikeasti jotain tapahtumaan. Silti täytyy vähän laittaa siemeniä itämään ja toivoa että niistä joku alkaisi kasvamaan jos kohdalle sattuukin ajan kuluessa suotuisat kelit. Mun kesäkurpitsansiemenet iti oikein hyvin, mutta alkukesän säätä kuvasi hyvin sanonta johon liittyy Esteri ja hänen tietyt paikkansa, joten kasvit ei yksinkertaisesti päässeet pellolle jatkamaan kasvuaan kun ei meijän pieni punanen traktori ollu tarpeeks sitkee että se olis saanut käännettyä niin kauhian läpimärkämutaisen maapläntin.

Hirveenpaljo myöhään kesällä sitten laitoin maahan ne kurpitsanalut kasvamaan ja totesin että eihän ne ala edes ikinä kukkimaan, ehtiikö tulla satoa lainkaan ennen syksyä. Mutta sitten ne alkoi kukkimaan ja tuli pieniä kesäkurpitsoja ja vaikka söin ne niin tuli lisää ja yhtäkkiä ne oli kauheen isoja. Joten, tässä nyt sitten olen, kamalan ison kesäkurpitsasadon kanssa: mulla on uusi opiskelupaikka ja tuhottomasti sen tiimoilta haasteita odottamassa, keväällä lähettämäni Seuratukihakemus poiki rahoitusta niin, että saan laajennettua eksoottista harrastustani (josta en ole täällä blogissa kertonut, ei siis maksa vaivaa etsiä) ja perustettua sille jaoston tänne pikkupaikkakunnalle, sen mukana siis toiset tuhottomat määrät haasteita ja mahdollisuuksia ja uuden oppimista. Must tuli niinku yhtäkkiä täyspäiväinen maisteriopiskelija ja parin harrasteryhmän ohjaaja. Molemmat projektit laitoin keväällä vetämään ajatuksena, että kyllä nyt toisen on pakko onnistua ja syksyllä olla edes jotain uutta mielenkiintoista luvassa. Onnistuikin sitten yllättäen molemmat. Ei tässä varmaan auta muu kuin alkaa pesemään noita lasipurkkeja ja tekemään kesäkurpitsapikkelssiä. Talvella tai joskus kun ehtii taas hengähtää niin voi sitten katsella täysinäisiä purkkeja ja miettiä että kyllähän sitä satoa tulikin, melkeen enemmän kuin ehti korjata talteen.

Mut aika hyvä fiilis. Kannatti yrittää, kyllä uudet asiat elämässä vaan niin kovin piristää. Leikkasin viime viikolla hiuksetkin lyhyiksi.

Pihahommia ja pientä sadetta

Blogeista on varmasti kiva katsella tyylikkäitä ja viimeisteltyjä pihoja, joista voi saada ideoita ja innostusta oman pihan hoitoon. Mun piha ei ole ihan vielä sellaisessa kunnossa. Siinä riittää hommaa, voi jumpe että riittääkin. Tänään on vapaapäivä ja täksi päiväksi oli luvattu aurinkoa. Täksi päiväksi olin siis suunnitellut pihahommia. Tänään sitten tein pihahommia, vaikka lämpöä ja aurinkoa ei ollut samalla tavalla kuin ennustus antoi ymmärtää.

07062015_1

Meillä on uusi ruohonleikkuri joka oli tänään ekaa kertaa testissä. Tässä pari testikaistaletta. Hyvin leikkasi. Jäin taas vähnä koukkuun tuohon voikukkien nitistämiseen, ja jyystin noin 4 tuntia nurmikkoa sellaisista kohdista mihin ei ajettavan leikkurin kanssa pääse. Täytyy sanoa, että käy urheilusta.

07062015_2

Tähän laitan pari istutuslaatikkoa, muutama on jo tuolla taustalla. Ne näkyisivät kuvassa, jos olisin saanut hävitettyä tuon kasan orapihlaja-aitajätettä pois nurmelta. Tuo ei ole ainoa läjä. Niitä on monia. Orapihlaja-aita on kamala, mun kädet näyttää ihan tautisilta kun oon yrittänyt trimmata sitä.

07062015_3Ah Suomen kesä. Vesisateessa on hyvä puuhailla toppatakki päällä.

07062015_4Hevosenkakkaa. Siinä salaisuus kaikkeen. Pelkäänpä että oon liian ronskisti käyttänyt sitä näissä kasvatuslaatikouissa. Sen voi pian todeta sen perusteella, alkavatko kasvit kukoistamaan vaiko kuolemaan.

 

07062015_5Ainakin salaattilaatikko on alkanut itämään, jessssss. Koko talven kun on puputtanut kaupan (aika säälittäviä) salaatteja niin on vaan kaihoten muistellut viime kesän omaa satoa. Isosamettikukka ei oo siis syötäväksi tarkoitettu, se on vaan koristeena ja ötököitä karkoittamassa.

07062015_6Märkää oli. Perkeleen orapihlajan piikit (ne todellakin on perkeleestä) on tuikanneet reikiä myös kumppareihin, uusien osto on edessä. Vasemmassa kumpparissa on vieläkin jemmassa varaponnari.

Jätin ekaa kertaa tomaatit yöksi ulos, suojaisaan paikkaan kuitenkin. Toivottavasti ne ei oo kaikki huomenna delanneet.

Kivan viikonlopun jälkeen on niin tylsää tajuta, että on sunnuntai-ilta ja huomenna on töihin meno :( Kaksi vapaapäivää viikossa on armottomasti liian vähän, kun tekemistä on niin paljon. Eilenkään ei kotona ehtinyt kauheasti mitään tehdä, kun lähdettiin oikeen isolle kirkolla Turkussee syömään oikeen ravintolaan ja käytiin katsomassa eläviä kuvia Finnkinossa. Täytyy todeta, että tuo leffa “Get Hard” oli ihan syystäkin k-12, en siis ymmärrä miksi siellä oli niin paljon 10-vuotiaita katsomassa :o

Nyt nukkumaan ja pirteänä uuteen viikkoon!

Mattopyykkiä ja marjamehua

Hellurei ja terveisiä maalaisidylliseltä kesälomaltani! Kesään kuuluu tietysti mäntysuopa ja matonpesu, joten eilinen päivä meni mattopyykillä anopin kanssa. En olisi kyllä yksin saanut aikaiseksi lähteä, eikä mun kaupunkilaismattoni ole aikaisemmin matonpesupaikkaa nähneetkään…

mattopyykkiPesun kannalta räsymatot on huuuuomattavasti miellyttävämpiä kuin nukkamatot. Huh, mikä painajainen. Kauan mä tuota pienehköä nukkamattoa hinkkasin ja huuhtelin ja huljuttelin, mutta ei siitä jäänyt kuin varmaan 10% kissankarvoista pesupaikalle. Ehkä vesipesu teki kuitenkin ihan hyvää, kyllä sieltä hiekkaa ja varmaan kissanhilsettä sentään poistui. Lisäksi toi matto on ollut hirveen suosittu oksennusalusta Elwille. Niin onpa nyt vähän oksujakin siivoiltu pois. Nyt ne saa kotipihalla jäädä vielä muutamaksi päiväksi narulle tuulettumaan, silleen että naapurit ohikulkiessaan pohtii että eikö tuo ollenkaan saa aikaiseksi noita mattojaan raahata sisälle. Mutta summa summarum: oli kivaa. Ja kesäistä. Kyllä kannatti yksi päivä uhrata tuohon puuhaan.

Mattopyykilläkin oli eväänä omatekemää herukkamehua  jee jee. Kesäkuumalla tuo mehustushomma ei ole ehkä kaikista miellyttävintä, mutta täytyy tälleen pikkuhiljaa aina tehdä niin ei kuole kuumuuteen. Tämän päivän mehusatsi sisälsi kaiken värisiä herukoita (sekä sokeria). Kaikkist kivoin olis saada mustaherukkamehua, mutta mustissa on tottakai huonoin vuosi. Punaisia tulee enemmän kuin puskat jaksaa kantaa, joten täytyy piilotella noita muun värisiä marjoja mustaherukoiden sekaan. Onneksi se on sen verran voimakkaan makuista, että peittää aika hyvin alleen muut…

mehustinOho en ollutkaan klikannut “julkaise”-nappulaa, joten teksti oli jäänyt odottelemaan… Noh, mehusatsi on valmis ja hyyyyvää tuli, tuo oli sopiva combo marjoja :)))

Kesäkesäkesäjeejee

Ai vitsit, mullon loma jee. Omia kuulumisia mulla ei oikeastaan ole, että lähinnä mun jutut on sitä että miten mun tomaatit voi ja kuinka herneet kukkii ja NIIN, kesäkurpitsoista on tullu jo ihan valtavii! Yks päivä söinkin pari. Silloin ne oli kyllä vielä aika pieniä. Mut ny ne on isoi.

Oikeastaan ihan sopivasti iski marjakausi päälle just loman aikaan, on aikaa säilöä. Siihen en ollut kyllä varautunut, että kaikki pihan viinimarjat päättivät kypsyä just nyt samanaikaisesti, mutta onneksi anoppilasta sai tarpeita mehustamiseen. Eilen sitten käytinkin oikeastaan koko päivän herukoita poimien ja mehumaijaan lisäillen… Melko iso ero näyttää olevan puskien kasvuolosuhteilla; alla oleva sato on kahdesta pensaasta, jotka sijaitsee toisistaan noin viiden metrin etäisyydellä. Toisessa on oikke pullei marjoi ja toises sit taas oikke mahottoma kitukasvusii. Enk puhukki jo hyvi Turu murret.

Valkoiset viinimarjatkesakesa1Laatikollinen mansikoita+perkaaja+pakastusrasiat=onnellisia mansikansyöjiä talvella

Grillimaisteri alkaa vähän grilliä lämmitteleen. Kiitos vain hovikuvaajanani toimineelle Marialle (:D)Grillaushommia

Päivän peukku

Päivän peukku menee tänään… Kesän ensimmäisille retiiseille! (Piti peukuttaa hieman kauempana, ettei päätähdet näytä mun peukalon vieressä kamalan pieniltä)

RetiisiMaistuivat ihan retiiseiltä. Jee!

Tänään oli pitkä päivä töissä ja huomenna on toinen samanmoinen… Onneksi ensi viikolla on loma (luonnollisestikin toki palkaton, koska aloitin just uudessa paikassa). Sitten on kyllä aihetta isolle peukulle!

….tosin lomalla siirryn hetkellisesti vaatesuunnittelijaksi, sillä lupasin tehdä ystävättärelleni kaasomekon. En ole ikinä tehnyt vaatteita muille kuin itselleni. Näihin tunnelmiin…

Kesäpartsi

Mä oon NIIIIIN kauan halunnut parvekkeen, jotta siellä voi kesällä hengailla ja kasvattaa jotain kivaa pientä. Olin sitten innoissani kun muutin tähän asuntoon, ja parveke on tilava ja siihen paistaa koko päivän aurinko. Silleen hypoteettisesti paistaa aurinko koko päivän, tää kesä ei ole ollu ihan paras sen asian suhteen. Ajattelin myös, että koska mun parvekkeelle paistaa koko päivän aina aurinko (….) niin siellä vois menestyä myös tomaatit. Noh, alkukesän viileyden takia tomaatit ei oo mitenkään supernopsaa kasvaneet tuolla lasittamattomalla parvekkeella. Mulle on kyllä oikeastaan ihan sama tuleeko tomaateista mitään vai ei, tää on ollu tosi kiva kevään ja kesän kestänyt harrastus, ja ens vuonna oon sitten jo astetta viisaampi ja askeleen lähempänä hortonomi-uraa ;)

Mun mielestä on yleensäkin kivaa, että parvekkeella kasvaa jotain virheää, näyttää tosi kotoisalta. Mulla löytyy näitä rehuja kaiteelta, lattialta, pöydän päältä… Kissatkin pääsee valvonnan alla ulkoilemaan, kun tee-se-itse-miehenä vedin vähän kanaverkkoa suojaksi. Muuten oon ollu tyytyväinen tuohon pieneen ulkoilutilaani, ainoa mikä on jäänyt harmittamaan on se, ettei tuossa betonin päällä ole sellaisia puisia laattoja tai miksikä niitä nyt sanoisi. Kuitenkin Ikeassakin ne tuntui olevan aika kalliita – en mä halua mitään 50 euroa sijottaa lattian koristeluun. Varsinkin, kun en tiedä kuinka kauan tässä asun.

Yrtit kaipaa vähän varjoa tulikuumana päivänä :) Edward vahtii naapureita.

Tän kuvan basilikat näyttää aika kärsineiltä, mutta ne alkaakin olemaan jo vähän tiensä päässä. Kaiteessa roikkuvassa parvekelaatikossa on laajempi yrttivalikoima… :)

Kesäkurpitsojen kasvatus ei oo menny ihan nappiin, ne kyllä kukkii mutta taimia on niin vähän, ettei siellä ole kahta kukkaa yhtä aikaa auki niin, että ne hedelmöittyis ja alkais kasvaan hedelmä… Mutta ei se mitään, noi kukatkin on aika kauniita, ja kuulemma niitäkin vois ihan syödä, hmmm. Tässä tää rehu on jo ehtiny kiskasta kukkansa kiinni :D Ehkäpä joku toinen päivä otan kuvan ihan avoimestakin.

 

Hieman trimmailin kaiteella eläviä Markettoja; osa pääsi maljakkoon.

Eilen menin käymään DBTL:ssä, tai no jokilaivoilla käytännössä, ja koska join siellä vain yhden siiderin, olin melko aikaisin valmis lähtemään kotiin. Just kun päädyin, että nyt voi olla hyvä aika hipsiä himaan, alkoi kauhea ukkonen, taivas oli ihan kirkas salamoista ja jyrisi hyyyvin uhkaavasti. Tietysti tuli vielä ihan uskomaton kaatosade siihen päälle ennen kuin ehdin lähteä. Koko DBTL keskeytettiin ja porukkaa kuulemma evakuoitiin laivoista, sen verran rankalta näytti ilma. Onneksi sade laantui hieman, ja pääsin kotiin ei-ihan-läpimärkänä.

Eipäs tässä enää muuta kuin kana-pinaattipastaa, namskinams!

(Ihan itsekasvattama basilika, krhm…)