Eka ei ja sit kuitenkin joo

Eka tuntuu ettei niitä tuu ollenkaa vaikka kuinka odottelee ja sitten onkin että joo tuleehan niitä. Ja sittenhän niitä tulee ihan silleen runsaanlaisesti.

SittenJooJääkaapin viileäosastolta löytyy pientä savottaa täksi päiväksi

Kesäkurpitsojen kanssa on niinku niiiiin tällasta, ja toisaalta sitten tuntuu että koko elämähän toimii samalla tavalla kuin kesäkurpitsat. Ensin on tietysti sellainen suvantovaihe, tasapaksu ja hidastuksella kulkeva tylsä, passiivinen jakso, sanotaan vaikka kurpitsojen kohdalla talvi kun ei totaalisesti tapahdu mitää, sitä vaan odottaa että päivä toisensa perään kuluu ja päässä takoo ajatus että jotain uutta ja innostavaa nyt tarvittaisiin ja kurpitsatkin miettii että tulis jo se kevät että vois alkaa jo jotain tapahtumaan. Ei ole tietenkään vielä takuuta, että keväästä tai kesästä edes tulee hyvä, että alkaako oikeasti jotain tapahtumaan. Silti täytyy vähän laittaa siemeniä itämään ja toivoa että niistä joku alkaisi kasvamaan jos kohdalle sattuukin ajan kuluessa suotuisat kelit. Mun kesäkurpitsansiemenet iti oikein hyvin, mutta alkukesän säätä kuvasi hyvin sanonta johon liittyy Esteri ja hänen tietyt paikkansa, joten kasvit ei yksinkertaisesti päässeet pellolle jatkamaan kasvuaan kun ei meijän pieni punanen traktori ollu tarpeeks sitkee että se olis saanut käännettyä niin kauhian läpimärkämutaisen maapläntin.

Hirveenpaljo myöhään kesällä sitten laitoin maahan ne kurpitsanalut kasvamaan ja totesin että eihän ne ala edes ikinä kukkimaan, ehtiikö tulla satoa lainkaan ennen syksyä. Mutta sitten ne alkoi kukkimaan ja tuli pieniä kesäkurpitsoja ja vaikka söin ne niin tuli lisää ja yhtäkkiä ne oli kauheen isoja. Joten, tässä nyt sitten olen, kamalan ison kesäkurpitsasadon kanssa: mulla on uusi opiskelupaikka ja tuhottomasti sen tiimoilta haasteita odottamassa, keväällä lähettämäni Seuratukihakemus poiki rahoitusta niin, että saan laajennettua eksoottista harrastustani (josta en ole täällä blogissa kertonut, ei siis maksa vaivaa etsiä) ja perustettua sille jaoston tänne pikkupaikkakunnalle, sen mukana siis toiset tuhottomat määrät haasteita ja mahdollisuuksia ja uuden oppimista. Must tuli niinku yhtäkkiä täyspäiväinen maisteriopiskelija ja parin harrasteryhmän ohjaaja. Molemmat projektit laitoin keväällä vetämään ajatuksena, että kyllä nyt toisen on pakko onnistua ja syksyllä olla edes jotain uutta mielenkiintoista luvassa. Onnistuikin sitten yllättäen molemmat. Ei tässä varmaan auta muu kuin alkaa pesemään noita lasipurkkeja ja tekemään kesäkurpitsapikkelssiä. Talvella tai joskus kun ehtii taas hengähtää niin voi sitten katsella täysinäisiä purkkeja ja miettiä että kyllähän sitä satoa tulikin, melkeen enemmän kuin ehti korjata talteen.

Mut aika hyvä fiilis. Kannatti yrittää, kyllä uudet asiat elämässä vaan niin kovin piristää. Leikkasin viime viikolla hiuksetkin lyhyiksi.

Reippailua reppu selässä

Sattui oikein aurinkoinen ja rapsakka kevätpäivä meidän patikkaretkelle Kuhankuonolle. Yksi ilta vilkaistiin etukäteen tuota reitistöä, paikan päälläkään ei niitä opasteita sen tarkemmin ehditty tutkimaa. Otettiin lähin reitti (Karpalopolku) joka parkkipaikalta lähti ja luotettiin, että eiköhän se ympyrää kierrä. Seuraavassa risteyksessä otettiin Töykkälä, kai sieltäkin jonnekin haarautuu reittejä (ei haarautunut). Alussa oli jo kyltti, että pitkospuut huonossa kunnossa – päästiinkin sitten melkein saman tien jo kunnolla eräjormailemaan, kun pitkospuut ei olleet ihan vedenpinnan yläpuolella enää ja kahluusaappaitakaan ei tullut mukaan… Onneksi mies meni edellä ja toimi jäänmurtajana, mä pääsin sitten hieman nopeammin hipsimään tuon HYYYVin hyhmäisen kohdan. Hyrrr! Olen taas entistä vakuuttuneempi siitä, etten tule ikinä kokeilemaan avantouintia. Valitsin silti mieluummin tuon lyhyen kahluun kuin loppumatkaksi märät tossut…

Patikointi1
Rinkallinen tavaraa tuli päiväreissulle, en halua ajatella jos joku kerta tehdään yön yli kestävä reissu. Mukana oli hieman lisävaatetta, juotavaa, makkaraa sekä polttopuutkin nuotiota varten.

Karut suomaisemat oli kovasti samanhenkisiä kuin Lapissa :)
Patikointi2

Patikointi3
Onneksi mieheni on ollut Suomen armeijan koulutuksessa, joten hänellä oli hanskassa tärkeimmät evästarpeet.

Päästiinpäs perille Töykkälään reilun 5 kilometrin tarpomisen jälkeen. Siellä oli ihan kiva ja siisti laavu, jossa grillailtiin ja hieman hengähdettiin – ja todettiin, että eihän tämä ympyrää vie, takaisin on mentävä samaa reittiä. Siinä kohtaa etssin netistä kyllä kovin tarmokkaasti tietoa, olisko jotain mahdollista toista reittiä takaisin… Taustalla kummitteli edelleen kohta, jossa varpaat olisi taas uitettava jäävedessä. Ei ollut toista reittiä.
Patikointi4Selvisin paluumatkasta onneksi ihan hyvin.

Siinä tönöttää kivi, joka kuvastaa kahdeksan pitäjän rajapyykkiä. Mynämäki, Nousiainen, Masku, Rusko, Turku, Aura, Pöytyä, … En nyt nykyisiä muita kuntia enää keksi, jotka tuossa risteäisi enkä sen tarkemmin opetellut mitkä nykyiset tai yhdistetyt kunnat tuossa mainittiinkaan. Paattinenkin oli kaiverrettu tuonne paikkakunnaksi, se on vielä lähimenneisyydessä ollut oma kuntansa ennen Turkuun liittämistä. Jännää. Patikointi5Kotona äkkkiiii ruokaa uuniin (makkaran voimalla selvisi juuri ja juuri paluumatkan). Pitäisi vissiin opetella käyttämään uunin ajastustoimintoa niin että ruoka olis valmista kun saapuu kotiin ulkoilemasta – eikös se ole sellainen oikein idyllinen asetelma. Patikointi6Neljä tuntia meni aikaa kokonaisuudessaan 12 kilometrin kävelyyn. Toki tuohon aikaan sisältyi makkaranpaistot ja muut ihmettelyt, mutta kyllä mäkisessä ja epämääräisessä maastossa taapertamien vie aikaakin. Puhti on pois. Tähänhän voi jäädä vaikka koukkuun. :)

Viherkasvipäivitys

Rehuilla on edelleen esikasvatusiaika ikkunalaudalla menossa. Tuntuu, että joo ne kasvaa, mutta kamalan hitaasti! Valoa ei taida olla riittävän moneksi tunniksi päivässä. Kirsikkatomaatin (laji on Tiny Tim) aluista on kyllä alkanut jo kasvaa ihan tukevan oloisia pikku taimia. Mun kaikki toivo on niiden harteilla.

Kasvit2Aloitin kyllä kasvatustouhut ajoissa maaliskuun puolella, mutta tuntuu silti että olen jäljessä. Ehkä siksi, että kun aloin siemeniä idättämään, ei kesästä ollut minkäänlaista lupausta ja nyt on jo päiviä, kun voi olla t-paita päällä ulkona. Ehkä pitäisi liikkua välillä myös yöaikaan, niin saisi muistutuksen siitä, että ei todellakaan ole vielä ihan kesä :) Kesäkuussahan tomaatintaimet vasta istutetaan ulos, eli on noilla vielä 1,5 kuukautta aikaa kasvaa. No panic kasvit, mutta alkakaas kasvaa.

Paprikat. En ole ikinä ennen edes kokeillut, mutta tänä vuonna pihan lisääntymisen myötä (ensi kuussa!) ajattelin väsäillä pihalle kasvihuoneen, jonne paprikat pääsevät tomaattien seuraksi. Ei ole todellakaan suuria odotuksia :D

Kasvit3Ja sitten vielä nämä pienet söpöläiset, eli kuukausimansikat! He eivät ole oikein kuvauksellisia, mun kameralla on todella suuria ongelmia tarkentaa manskuja lähikasvokuvaan. Nää on kasvaneet todella hitaasti, joten on varsin palkitsevaa nähdä aina kun uusi pieni lehti alkaa pukkaamaa. Suurin “puska” on nyt kolmilehtinen. Voi olla, että mansikkahilloon kannattaa muualta hankkia marjat… Kasvit1Tässä on siemenestä juuri kuoriutuneet myös kesäkurpitsan taimet, jotka ajattelin koulia omiin purkkeihinsa kunhan parit ensimmäiset varsinaiset lehdet on kasvaneet. Samassa itupurkkisetissä kasvavat tomaatinalut jäävät vähän varjoon kun noi hullut kurpitsaserkut rehottaa… Kasvit4Luonnollisestikin kuvauksen kohteeksi pääsi parhaiten voivat kasvit :) Noh, loppukesästä sen näkee miten satoa tulee – kolme syötävää tomaattia olisi jo ihan jees! Oon kovasti yrittänyt googletella ohjeita taimikasvatukseen. Ohjeita löytyy juu runsaasti, mutta ei kovin yksityiskohtaisia. Pitäisiköhän taimien kuitenkin antaa jonkin verran hujahtaa pitkäksi ja luottaa, että varret vahvistuvat myöhemmin? Nyt olen aika ahkerasti pitänyt sirkkalehtien alapuolella olevaa vartta mullan alla… Kai nämä on sitten sellaisia asioita, jotka täytyy itse oppia kantapään kautta. Ehkäpä syksyllä olen taas hieman viisaampi tämän(kin) asian suhteen.

Olen tässä välillä aina katsellut noita kodin/puutarhan/mökin remontointiohjelmia, ja pohdin vaan, että eikö suomen kielessä oikeasti ole tällä hetkellä käytössä mitään muuta ylistystä kuvaavaa sanaa kuin ‘mieletön’ tai ‘huikea’? Siis tää on niinku aivan HUIKEA! Siis ihan MIELETÖN!

Varma kevään merkki

… oli se, kun kärpänen venytteli varpaitaan ikkunan välissä. Kissaakin kiinnosti. Paljon.

Kärpänen

Kärpänen sai koipensa ojennukseen, ja otti kevään ensimmäiset lentopyrähdykset. Kissaa kiinnosti entistäkin enemmän.

Kärpänen2

Rapatessa roiskuu, ei kai sille mitään voi…

Hyvät pulkkailukelit ja sillee

Ihmiset on kauheesti vikissy takatalvesta. Siinä se nyt on, eikä sille mitään voi. Ja menee vain pieni hetki, kun lumet on jo sulaneet pois eikä kukaan edes muista, että sitä olikaan. Lumelle täytyy vaan keksiä jotain tekemistä. Kaiken lisäksi näitä lumitekemisiä on kivointa tehdä juuri nyt, koska ei tartte olla kamalasti vaatetta päällä kun on lämmin, ja saa olla arskat päässä ;)


Olin pääsiäisenä äitin luona, ja pääsin PULKKAMÄKEEN! Tai siis, siskon naperoa piti vähän viihdyttää, olihan toi muuten aika vastenmielistä hommaa….

Kunnon varusteet päälle niin on kivaa ;) 

Ja se ylös kiipeäminen… Se masentava homma… Mutta varsin hyvää liikuntaa :) 

Ja TSIUUUUUH jälleen yksi onnistunut laskeutuminen! 

Ennen loman alkua torstaina totesin yhtäkkiä työkaverilleni, että VOI EI; ONKOHAN ÄITI MUISTANU TEHDÄ SIMAA?! Työkaveri totes, että niin simaahan yleensä kyllä juodaan vappuna? Aah aivan, niinhän se taitaa ollakin… En muistanut pääsiäisestä yhtä toistakaan juttua, nimittäin tätä:

Kylläpäs oli söpösti pajunkissat puhjenneet! Jännää, miten muutamassa vuodessa tuntuu unohtavan kaiken tällaisen olennaisen, kun ei juhli… Okei, pääsiäismunien tärkeyden muistin kyllä edelleen varsin hyvin ;) Ja pääseehän vajaan kuukauden päästä sitä simaakin maistelemaan!

Ojassa solisi vesi, ja vieressä oli pupujen kulkuväylä

Sitten vielä olis edessä vielä kotimatka… Onneksi hanki kestää kävelyä :)

Kevättä kengässä

Onneksi satuin muistamaan, että eilen oli vika  päivä kun mun bussikortti oli voimassa… Koska opintotuki tippuu tilille vasta maanantaina, piti tänää kävellä töihin. Mutta se ei kyllä haitannut, oli niiiin ihana kaunis keväinen ilma! Aamulla mennessä paistoi aurinko, ja edelleen kotimatkallakin. Tulomatkalla lämpö oli tietysti sulattanut lumen sohjoksi, täytynee kaivaa kumpparit käyttöön…

… Mutta se ei todellakaan haitannut, sillä tää ihana kaunis aurinkoinen ilma kyllä piristää ihan suunnattomasti. Valoa! Toisaalta tuossa matkalla taapertaessani kun pohdin, että pian kevät tulee kunnolla päälle, tajusin myös sen että taas on aika kulunut ihan uskomattoman nopeasti . Koko lukuvuosi. Ja helmikuukin meni ihan täysin huomaamatta, mitä ihmettä nyt on jo maaliskuu?!

Eddykin on kevään kunniaksi keksinyt uuden nukkuma-asennon. Tai sitten nukkumaan mennessä on vaan menny jalka ja häntä hieman sekasin :) Auringonpaisteessa kaikki näyttää niin erilaiselta!

Kevään merkkejä II: laihis

Yksi varma alkavan kesän merkki on se, kun ihmiset puhuvat “hieman keventävänsä syömistään” tai alkavansa “jumppaamaan ihan muuten vaan”. Liekö tämä munkin tempaukseni siis joku yhteiskunnan aiheuttama paine kesän tulosta, tämä jokaista ihmistä keväällä odottava velvollisuusdieetti, mutta joka tapauksessa päätin, että nyt saa loppua tää herkuttelu – syksyllä voi sitten masentua ja syödä itsensä onnelliseksi :D Päätin siis ottaa taas kasvissyöntijakson, ja tällä viikolla aloitan homman syömällä keittoa. Kaverit tietävät mut ja mun erikoisetsoppani, ja ajattelin että voisin jakaa muutaman suosikkikeitokseni kanssanne.

Ensimmäisenä on vuorossa hernekeitto. Teen hernekeiton aina alusta asti itse, kuivatuista herneistä, enkä ole syöny purkkihernekeittoa pieneen ikuisuuteen. Oon tottunut että äiti tekee kans aina hernarin alusta asti itse, joten se on tullu mullekin tavaksi. En ymmärrä miksi ihmiset syö sitä jauhoista, epämääräistä purkkihernekeittomössöä, kun hieman raikkaampi versiokin on niin helppo tehdä.

Kuivat herneet laitetaan ensin likoon yön ajaksi, tai noin 8 tunniksi. Liotuksessa herneet turpoaa noin puolet suuremmiksi, ja keitettäessä vielä puolet isommiksi, joten herneitä kannattaa laittaa vaan noin 1/4 kattilallista, jotta ne mahtuu kypsymään siellä.

WAZAM! Taikatemppu! Ne on kasvanu yön aikana!

Ja koska taisin unohta että keittokauden lisäksi on kasviskausi, ei hernarikaan saa täytteeksi jauhelihaa, vaan porkkanaa ja sipulia.

Sitten vaan levy päälle, ja pari tuntia rauhallista kiehumista riippuen siitä, millanen soppa miellyttää. Äitin mielestä on kivempaa, kun herneet on vielä suht kokonaisia, mutta mun mielestä on kivempaa, kun koko setti on aika mössöä. Ohjekin on täällä.

Ja kuten kaikki tietää, hernekeittoa kuuluu syödä KETSUPIN kans ;)

Ja sitten dietti sikseen: Anna tuli Tallinnaan palauttamaan thesiksensä, joten käytiin samalla hieman herkuttelemassa Vapianossa mascarpone-kermavaahto-mikälie-herkkujutulla :)

KEVÄT

Pakko sanoa että ihan KREISI tää ilma! Aamulla paistoi aurinko, joten valitsin töihin lähdössä mun kesäneuleen päälle – se on kesäneule sen takia, että oon niin viluinen etten voi käyttää niin verkkomaista ja vähän lämmittävää paitaa talvella, koska oon aina ihan superviluinen.

Noh, kun olin ollut pari tuntia töissä, tuli taas ihan järkyttävä raekuuro. ANTEEKS, MUTTA MISSÄ SE KEVÄT NYT ONKAAN?!

Katsoin vaan ikkunasta kun rakeet paukutti ikkunalautaa ja maailma muuttui harmahtavan valkoiseksi. Näkyvyys oli varmaan kolme metriä eteenpäin.

Toisella puolella taloa  ikkuna oli melko likainen, mutta toi ilma oli kyllä suurinpiirtein noi samea myös :D
Töistä lähtiessä onneksi oli maailma jo kirkastunut. 

Eilinen Kuopiossa tapahtunut suurkolarointitapahtuma pääsi myös Viron uutisiin. Pohdiskelin, että tuossa videolla totisesti Suomen kirjeenvaihtajat kommentoivat tapahtumia? (tsekkaa linkki). Toi linkki on oikeasti katsomisen arvoinen :D

Nyt jatkan Anna Puun kuuntelua (lue: laulamista). Kissat aina välillä katsoo mua hieman arvostelevan näköisesti.

Mukavaa viikonloppua!

Sparkling Spring !

Tänää on ollut ihana päivä!

Sovittiin Annan kanssa, joka on Eddyn siskojen äiti (sekä Eddyn kummitäti), että Eddy menee tänää telmimään kissasiskojen kanssa. Suosikkikaveriksi tällä kertaa kuitenkin osoittautui Milan ja Minnin velipuoli Magnus, jonka Eddy olisi ilmeisesti ottanut mielellään poikakaverikseen. Sori vaan kaikki kauniit kissaneidot, mutta Eddyä tuntuu kiinnostavan enemmän komeamman sukupuolen edustajat.

 Eddy ja sen uus boifrend Magnus 

Kaunis Mila-sisko 

Minni, Eddy ja Mila. Miksi mun kissa on toi kahjo joka on just juossu sekänojaa päin? Huomatkaa myös Magnus tuolla kuvan vasemmassa alakulmassa :D 

Stokkalla oli Hullud Päevad, joten suunnitelmissa oli ihan tosi pikainen reissu ennen kouluun menoa, ostaa pari juttua mitä olin etukäteen tsekannu kuvastosta. Tuloksena oli siis neljä paitaa ja vielä illan uusintareissulla yksi lisää. Mutta ne kaikki on hurjan tarpeellisia!! Ja meinasin just yks päivä masentua, kun kaikki vaatteet on niin tummia ja synkkiä ja ruskeita. Nyt ostin pelkästään iloisia ja kesäisiä värejä ja pitkiä malleja, joita ei ahdista käyttää!

Ja keväisen ilman kunniaksi:

Päätettiin vähän juhlistaa kevättä, ja juoda siideriä kuoharilaseista. Ostettiin Hulluilta päiviltä myös mansikoita. Jaaa illalliseksi siis lämminsavulohta (hyvin halpaa Hullareilla), lohkoperunoita ja kermaviilikastiketta… Kevät on tosi kaunis ja oli tosi ihana päivä :) Lapsi jäi yöksi Annan ja Joonan luo, täytynee muistaa huomenna hakea se takas.