Kesän 2015 esikasvatukset alkakoon!

Kyllä niin piristi tätä ankean harmaata keliä, kun aloitin kesään valmistautumisen taimien esikasvatuksen merkeissä. En malttanut odottaa enää pidempään, joten viime sunnuntaina (note to self: 22.2. ekat siemenet multaan) laitoin vähän tomaatteja, paprikaa ja kuukausimansikkaa jo itämään. Itseasiassa tänä vuonna taimikasvatusta tulee jeesimään hienoupeamahtava minikasvatushuone, jonka löysin Tokmannilta sopuisaan viiden (5!) euron hintaan. Ongelmanahan vähän on yleensä se, että kosteus haihtuu kasvatuksista tosi helposti jossei ole mitään sitä estämässä. Nyppä on.

MinikasvariEi kelvannut Edwardin kesähuvilaksi.

Vajaa viikko sitten istutetut siemenet oli itäneet, pääsevät nyt vessan pimeänlämpimästä ympäristöstä valoisanviileään paikkaan hieman kasvamaan. Kunhan ne hieman tuosta vielä heräilevät niin laitan ne sitten omiin kippoihinsa. Tänä vuonna mun tomaattisato onnistuu, oon päättänyt.

Taimet2015Seemnemaailmastakin tuli tilatut siemenet. Laitoin siis nettisivujen kautta tilauksen menemään ja valitsin maksutavaksi pankkisiirron, sain muutaman päivän päästä sähköpostiin tilausvahvistuksen ja laskun (jossa jo huomasin, että osa valkkaamistani tuotteista oli ehtinyt loppua, sniiif), maksoin laskun ja siemenet tuli kirjattuna kirjeenä lähipostiin. Ajattelin jatkossakin suosia tuota paikkaa, koska hinnat oli melko edullisia ja valikoima oli laaja. Viime vuonna en esimerkiksi enää oikeen mistään löytäny (joo, en sen aktiivisemmin edes etsinyt että se siitä) kevätsipulia, piti tyytyä yhteen pussiin mikä sattui olemaan ja nekin iti jotenkin huonosti ja ja ja…. No, nyt on monta pussia siemeniä joilla harjoitella.

Mansikantaimien kasvatusta ajattelin myös harjoitella. Jos siis näette jonkun pihalla ens kesänä tuon näköisiä mansikoita, tunnistatte sen mun pihaksi:

Mansikat2015Toi oikeanpuoleinen kuva siis tulee todennäköisesti olemaan se mun mansikkamaan todellisuus. Viime vuonna kasvatin kuukausimansikkaa (Rügen), siemenet iti hitaasti ja taimet kasvi hitaasti, mutta kun laitoin ne ulos, niin ne oikein hujahti ja pukkas sitten mansikoita joskus elokuussa. Hah. Saa nähdä, onko ne talvehtineet vai paleltuneet.

 Saa nähdä millainen kesä tulee, kun talvikin on ollut näin erikoinen.

KESÄ TULEEE!!1

Voi jumpe, pian on taas kesä!

Viime vuonna mä viimeistään hurahdin ihan täysin viljetytouhuihin, kun oli vihdoinkin tilaa, aurinkoa ja lomaa. Jeee. Odotan ensi kesää vielä innokkaammin, koska silloin mulla on mahdollisuus tehdä esikasvatushommat paljon paremmin. Viime vuonna muutettiin tänne vasta kesäkuun alussa, siitä sitten meni vielä vissiin viikko ennen kuin traktori pyörähti tuolla pellolla, sitten vielä lapioin penkit kasaan jne eli summa summarum: tosi myöhään ne siemenet oli siellä maassa. Tänä vuonnapa asia on toisin; ne, jotka soveltuu kylvettäväksi jo toukokuussa, pääsee maahan toukokuussa. Tomaatin ja muiden taimien esikasvatus on helpompaa, kun on enemmän ikkunatilaa ja enemmän tilaa kodissa noin yleensäkin. Meillä on talon koko yläkerta lähestulkoon käyttämätöntä tilaa, voipi siis olla, että lähiaikoina sinne ikkunoille päätyy jo mahdollisesti muutamat tomaatintaimet kesää odottamaan…

Teinpä tilauksen kans virolaiselle sivustolle seemnemaailm.ee. Saa nähdä, tuleeko tilaus perille :)) Oli tosi laaja valikoima ja paljon edullisemmin kuin suomalaisilla sivustoserkuilla.

Mutta eikö kutominen ja hyötykasvien viljely ole kuitenkin ihan hyviä pakkomielteitä..?

Viherkasvipäivitys

Rehuilla on edelleen esikasvatusiaika ikkunalaudalla menossa. Tuntuu, että joo ne kasvaa, mutta kamalan hitaasti! Valoa ei taida olla riittävän moneksi tunniksi päivässä. Kirsikkatomaatin (laji on Tiny Tim) aluista on kyllä alkanut jo kasvaa ihan tukevan oloisia pikku taimia. Mun kaikki toivo on niiden harteilla.

Kasvit2Aloitin kyllä kasvatustouhut ajoissa maaliskuun puolella, mutta tuntuu silti että olen jäljessä. Ehkä siksi, että kun aloin siemeniä idättämään, ei kesästä ollut minkäänlaista lupausta ja nyt on jo päiviä, kun voi olla t-paita päällä ulkona. Ehkä pitäisi liikkua välillä myös yöaikaan, niin saisi muistutuksen siitä, että ei todellakaan ole vielä ihan kesä :) Kesäkuussahan tomaatintaimet vasta istutetaan ulos, eli on noilla vielä 1,5 kuukautta aikaa kasvaa. No panic kasvit, mutta alkakaas kasvaa.

Paprikat. En ole ikinä ennen edes kokeillut, mutta tänä vuonna pihan lisääntymisen myötä (ensi kuussa!) ajattelin väsäillä pihalle kasvihuoneen, jonne paprikat pääsevät tomaattien seuraksi. Ei ole todellakaan suuria odotuksia :D

Kasvit3Ja sitten vielä nämä pienet söpöläiset, eli kuukausimansikat! He eivät ole oikein kuvauksellisia, mun kameralla on todella suuria ongelmia tarkentaa manskuja lähikasvokuvaan. Nää on kasvaneet todella hitaasti, joten on varsin palkitsevaa nähdä aina kun uusi pieni lehti alkaa pukkaamaa. Suurin “puska” on nyt kolmilehtinen. Voi olla, että mansikkahilloon kannattaa muualta hankkia marjat… Kasvit1Tässä on siemenestä juuri kuoriutuneet myös kesäkurpitsan taimet, jotka ajattelin koulia omiin purkkeihinsa kunhan parit ensimmäiset varsinaiset lehdet on kasvaneet. Samassa itupurkkisetissä kasvavat tomaatinalut jäävät vähän varjoon kun noi hullut kurpitsaserkut rehottaa… Kasvit4Luonnollisestikin kuvauksen kohteeksi pääsi parhaiten voivat kasvit :) Noh, loppukesästä sen näkee miten satoa tulee – kolme syötävää tomaattia olisi jo ihan jees! Oon kovasti yrittänyt googletella ohjeita taimikasvatukseen. Ohjeita löytyy juu runsaasti, mutta ei kovin yksityiskohtaisia. Pitäisiköhän taimien kuitenkin antaa jonkin verran hujahtaa pitkäksi ja luottaa, että varret vahvistuvat myöhemmin? Nyt olen aika ahkerasti pitänyt sirkkalehtien alapuolella olevaa vartta mullan alla… Kai nämä on sitten sellaisia asioita, jotka täytyy itse oppia kantapään kautta. Ehkäpä syksyllä olen taas hieman viisaampi tämän(kin) asian suhteen.

Olen tässä välillä aina katsellut noita kodin/puutarhan/mökin remontointiohjelmia, ja pohdin vaan, että eikö suomen kielessä oikeasti ole tällä hetkellä käytössä mitään muuta ylistystä kuvaavaa sanaa kuin ‘mieletön’ tai ‘huikea’? Siis tää on niinku aivan HUIKEA! Siis ihan MIELETÖN!

Kuukausimansikka

Mua kiinnostaa kovasti nähdä, tulisiko näistä kuukausimansikoista tänä vuonna jonkinlaisia.

Itäminen hoitui melko nopeasti jääkaapin yläpuolella olevassa kaapissa. Itämisastia oli peitetty kelmulla, eli olosuhteet oli lyhyesti kuvailtuna kuumankosteat. Aika nopeasti sitten siirsin niitä omiin purkkeihin; yläpuolella oleva rivi on ehtinyt muutaman päivän jo asua taimitarhassa ja alarivillä olevat istutin tänää. Okei, alarivin keskimmäinen meni hukkaan jonnekin mullan keskelle, saa nähdä nouseeko se sieltä enää… Näiden pikku hapsujen kouliminen ei ole kovinkaan helppoa.

Mansikat1

Nyt jään odottelemaan tilanteen kehittymistä :) 

Kotipuutarhan pystytys

Viime vuonna, syötyäni elokuun loppupuolella ensimmäisen ja viimeisen sinä kesänä kasvattamani kypsän tomaatin, päätin että tämä sisäpuutarhakasvatuspelleily saa loppua.

Mutta eipä mitään! Päätöksethän on tehty kierrettäviksi. Tänään niin kauniin keväisen päivän kunniaksi kävin vähän ostoksilla ja heittelin siemeniä multaan.

Kasvatus1

 

Tämän vuoden kasvattelut tulee menemään paremmin kuin edellisvuosien. Ainakin, jos elämä liikkuu suunnitelmien mukaan: jos kaikki menee niin kuin pitää, ensi kuun jälkeen asutaan maalla! En uskalla sen suuremmin etukäteen iloita tai innostua, koska asioilla on usein tapana mennä mönkään. Joten nyt hihkun hieman hiljaa sisäisesti, ja palaan suuremmin intoilemaan asiasta sitten kun asiat on täysin loksahtaneet paikalleen. Kuitenkin hoidan esikasvatteluja sillä silmällä, että taimet on mahdollista iskeä maahan kevään edetessä – omalla pihalla sijaitsevaan kasvimaahan!

Käytin nyt idätysastiana muovista haarukka-veitsilaatikkoa, joka ei ole käytössä. Paprika, tomaatti ja kuukausimansikka uudelleen kokeilussa – viime vuonnakin sain taimia kasvateltua, mutta pieni asunto ei ole optimaatinen sisäpuutarhaa ajatellen… Tänä vuonna paremmalla onnella! Yksi lokero jäi tyhjäksi, joten heitin sinne ruohosipulit kasvamaan, niissäkin ohjeistettiin esikasvattamaan. Leikkasin kananmunakennosta söpöt omat purkit noille, voi sitten tuollaisina tuppoina heittää sinne tulevalle unelmieni kasvimaalle.

Kasvatus2

Herneitä laitoin pitkästä aikaa myös itämään; ne on tosin tarkoituksena syödä versovaiheessa jo pois. Namsk. Kaapissa kävi tila hieman ahtaaksi, joten herneet piti dumpata kaapin pohjalle :D Siementen idätys siis pimeässä kaapissa, sen jälkeen kasvinalut pääsevät nauttimaan kevätauringosta :)

Kasvatus3

Kasvatus4

Apostolinmiekka vahingoittui kun Elwi heitti sen lattialle, pari lehteä on taipunut ja poikki :( Kai niihin silti jotain eloa virtaa, koska tuosta onnettomuudesta on jo aikaa ja lehdet on edelleen vihreät?

Kevätkylvöt

Hei, ylihuomenna on jo toukokuu! Viime vuonna innostuin kovasti parvekkeella kasvattamisesta… Joo se meni ihan vituiksi suoraan sanottuna (tässä postaus, kun vielä olin innokkaana että homma tulee onnistumaan ihan loistavasti jee), joten tänä vuonna ajattelin kokeilla sisällä kasvattamista! Mulla on leveät ikkunalaudat, joihin aurinko paistaa lähes koko päivän, joten ehkäpä tää muistuttaa kasvien mielestä vaikka kasvihuonetta? Ja kasvihuoneessa jos mistä tulee sitä satoa.

Kevätkylvöt1

Alkuperäinen ajatus oli vuokrata kaupungilta palsta ja kokeilla palstaviljelyä. Ajattelin, että siellä puuhailu olis kiva kesäharrastus, jossa sais myös ulkoilua ja urheilua ihan huomaamatta. Jätin kuitenkin palstan vielä tänä vuonna hankkimatta… Ehkä ens vuonna olen jo niin edistynyt että on sen vuoro. Tai sitten vuoden päästä olen jo ymmärtänyt luovuttaa tän koko harrastuksen.

Päätin kokeilla tänä vuonna myös jotain eksoottista; mansikkaa! Laitan taimet joko amppeliin roikkumaan sisälle, tai sitten taiteilen sen jotenkin ikkunan ulkopuolelle. Saa nähdä. Jos saan edes taimeksi asti noita.

Kevätkylvöt2

Yksin mun ei onneksi tarvii olla tätä projektia läpikäymässä. Apua, seuraa ja kuunteluoppilaita löytyy.
Kevätkylvöt3“Saaks mami ottaa kuvan?” “Eiiiiiiiiiiijeijeii!”

Kevätkylvöt4
Siel ne onnnn! Eikä kovinkaan paljoa hajua, että mitä on missäkin, koska hei, eihän niitä tarvii merkata koska kyllä mä sit kato muistan. Nyt jään innosta hihkuen odottamaan, milloin sieltä jotain vihreää alkaa näkymään!