Eka ei ja sit kuitenkin joo

Eka tuntuu ettei niitä tuu ollenkaa vaikka kuinka odottelee ja sitten onkin että joo tuleehan niitä. Ja sittenhän niitä tulee ihan silleen runsaanlaisesti.

SittenJooJääkaapin viileäosastolta löytyy pientä savottaa täksi päiväksi

Kesäkurpitsojen kanssa on niinku niiiiin tällasta, ja toisaalta sitten tuntuu että koko elämähän toimii samalla tavalla kuin kesäkurpitsat. Ensin on tietysti sellainen suvantovaihe, tasapaksu ja hidastuksella kulkeva tylsä, passiivinen jakso, sanotaan vaikka kurpitsojen kohdalla talvi kun ei totaalisesti tapahdu mitää, sitä vaan odottaa että päivä toisensa perään kuluu ja päässä takoo ajatus että jotain uutta ja innostavaa nyt tarvittaisiin ja kurpitsatkin miettii että tulis jo se kevät että vois alkaa jo jotain tapahtumaan. Ei ole tietenkään vielä takuuta, että keväästä tai kesästä edes tulee hyvä, että alkaako oikeasti jotain tapahtumaan. Silti täytyy vähän laittaa siemeniä itämään ja toivoa että niistä joku alkaisi kasvamaan jos kohdalle sattuukin ajan kuluessa suotuisat kelit. Mun kesäkurpitsansiemenet iti oikein hyvin, mutta alkukesän säätä kuvasi hyvin sanonta johon liittyy Esteri ja hänen tietyt paikkansa, joten kasvit ei yksinkertaisesti päässeet pellolle jatkamaan kasvuaan kun ei meijän pieni punanen traktori ollu tarpeeks sitkee että se olis saanut käännettyä niin kauhian läpimärkämutaisen maapläntin.

Hirveenpaljo myöhään kesällä sitten laitoin maahan ne kurpitsanalut kasvamaan ja totesin että eihän ne ala edes ikinä kukkimaan, ehtiikö tulla satoa lainkaan ennen syksyä. Mutta sitten ne alkoi kukkimaan ja tuli pieniä kesäkurpitsoja ja vaikka söin ne niin tuli lisää ja yhtäkkiä ne oli kauheen isoja. Joten, tässä nyt sitten olen, kamalan ison kesäkurpitsasadon kanssa: mulla on uusi opiskelupaikka ja tuhottomasti sen tiimoilta haasteita odottamassa, keväällä lähettämäni Seuratukihakemus poiki rahoitusta niin, että saan laajennettua eksoottista harrastustani (josta en ole täällä blogissa kertonut, ei siis maksa vaivaa etsiä) ja perustettua sille jaoston tänne pikkupaikkakunnalle, sen mukana siis toiset tuhottomat määrät haasteita ja mahdollisuuksia ja uuden oppimista. Must tuli niinku yhtäkkiä täyspäiväinen maisteriopiskelija ja parin harrasteryhmän ohjaaja. Molemmat projektit laitoin keväällä vetämään ajatuksena, että kyllä nyt toisen on pakko onnistua ja syksyllä olla edes jotain uutta mielenkiintoista luvassa. Onnistuikin sitten yllättäen molemmat. Ei tässä varmaan auta muu kuin alkaa pesemään noita lasipurkkeja ja tekemään kesäkurpitsapikkelssiä. Talvella tai joskus kun ehtii taas hengähtää niin voi sitten katsella täysinäisiä purkkeja ja miettiä että kyllähän sitä satoa tulikin, melkeen enemmän kuin ehti korjata talteen.

Mut aika hyvä fiilis. Kannatti yrittää, kyllä uudet asiat elämässä vaan niin kovin piristää. Leikkasin viime viikolla hiuksetkin lyhyiksi.

Pakkanen yllätti punajuuret

Faktaha on se, ettei tässä kukaan oikeasti yllättynyt. Sekä minä että punajuuret tiedettiin talven olevan tuloillaan, ja että kasvit olis pitänyt saada mullasta etikkaliemeen jo pari viikkoa sitten. Valitettavasti ne kaipaa hieman avustusta, eikä mulla ole ollut aikaa avustaa heitä tuossa siirrosvaiheessa ennen tätä viikonloppua. Viime yönä sitten iski pakkanen, joka jatkui aamullakin vielä – punajuurikkaat oli siis tietysti jäätyneet maan mukana.

Yritin googlettaa, voiko jäätyneitä juureksia säilöä, vai käykö punajuurille samalla tavalla kuin vaikka perunalle joka vihertyy kun ottaa pakkasesta osumaa. En löytänyt tietoa punajuuren suhteesta jäätymiseen, mutta melko normaaleilta ne näytti.

Punajuuret1Nämä on kylläkin punajuurikkaita, suipon mallisia punajuuria siis ja tuo yläosa tuppasi kasvamaan maanpinnan yläpuolelle. Se oli vähän tuollaista vaaleamman väristä niin mietin että onko se kärsinyt pakkasesta – tosin siitä on jo aika kauan kun edellisen satsin noita valmistin, joten ihan hyvin maanpäällinen osa saattoi olla jo kesällä tuon värinen. Keittämisen ja kuorimisen jälkeen ei ainakaan näkynyt mitään poikkeavaa!

Parissa oli havaittavissa pientä puumaisuutta; sellaiset heitin pois. Muuten ei näyttäneet (eikä maistuneet, mun puremajäljetkin näköjään löytyy alla olevasta kuvasta….) ollenkaan kummalliselta. Tähän mennessä empiirinen kokeeni on sen tuloksen kannallta, että pieni pakkasenpurema ei haittaa punajuuria.

Punajuuret2Mun auton takapenkille oli ilmestynyt uusi harava. Täytynee nyt ottaa vinkistä vaari ja mennä hieman raivaamaan pihaa maahan tippuneista lehdistä.

Cheers!

Mattopyykkiä ja marjamehua

Hellurei ja terveisiä maalaisidylliseltä kesälomaltani! Kesään kuuluu tietysti mäntysuopa ja matonpesu, joten eilinen päivä meni mattopyykillä anopin kanssa. En olisi kyllä yksin saanut aikaiseksi lähteä, eikä mun kaupunkilaismattoni ole aikaisemmin matonpesupaikkaa nähneetkään…

mattopyykkiPesun kannalta räsymatot on huuuuomattavasti miellyttävämpiä kuin nukkamatot. Huh, mikä painajainen. Kauan mä tuota pienehköä nukkamattoa hinkkasin ja huuhtelin ja huljuttelin, mutta ei siitä jäänyt kuin varmaan 10% kissankarvoista pesupaikalle. Ehkä vesipesu teki kuitenkin ihan hyvää, kyllä sieltä hiekkaa ja varmaan kissanhilsettä sentään poistui. Lisäksi toi matto on ollut hirveen suosittu oksennusalusta Elwille. Niin onpa nyt vähän oksujakin siivoiltu pois. Nyt ne saa kotipihalla jäädä vielä muutamaksi päiväksi narulle tuulettumaan, silleen että naapurit ohikulkiessaan pohtii että eikö tuo ollenkaan saa aikaiseksi noita mattojaan raahata sisälle. Mutta summa summarum: oli kivaa. Ja kesäistä. Kyllä kannatti yksi päivä uhrata tuohon puuhaan.

Mattopyykilläkin oli eväänä omatekemää herukkamehua  jee jee. Kesäkuumalla tuo mehustushomma ei ole ehkä kaikista miellyttävintä, mutta täytyy tälleen pikkuhiljaa aina tehdä niin ei kuole kuumuuteen. Tämän päivän mehusatsi sisälsi kaiken värisiä herukoita (sekä sokeria). Kaikkist kivoin olis saada mustaherukkamehua, mutta mustissa on tottakai huonoin vuosi. Punaisia tulee enemmän kuin puskat jaksaa kantaa, joten täytyy piilotella noita muun värisiä marjoja mustaherukoiden sekaan. Onneksi se on sen verran voimakkaan makuista, että peittää aika hyvin alleen muut…

mehustinOho en ollutkaan klikannut “julkaise”-nappulaa, joten teksti oli jäänyt odottelemaan… Noh, mehusatsi on valmis ja hyyyyvää tuli, tuo oli sopiva combo marjoja :)))

Kylmäkellarin tyhjennystä

Kylmäkellarin hyllyjä katsellessani olin hieman huolissani, kun varasto alkaa hupenemaan… Sitten kun tarkemmin pohtii, voi todellinen ongelma olla se, että saako kaikki hyllyt tyhjäksi ennen uuden sadon säilöntärumban alkamista :)

Kellari

Kuten voi huomata, purkeissa ei ole etikettejä. Aijai! Tänä vuonna lupaan tsempata siinä asiassa.

Lihaton lokakuu?

Hei. Lihaton Lokakuu. Miksi mä törmäsin tuohon vasta tänään. Ja vasta äsken, nythän on jo ilta. Tänään nimittäin päivällä lounasravintolassa lounasannosta valitessani hetken pohdin, ottaisinko hampurilaisen sijaan sittenkin kasvispihvit. Tämä pohdinta tosin ajoittui siihen hetkeen, kun tajusin, että olin jo hyvän aikaa jonottanut ihan väärässä jonossa – hampurilaiset olikin jaossa toisella tiskillä. Murrr….

Mutta aloin pohtimaan lihatonta lokakuuta. Ja tipatonta tammikuuta. Onhan noita teemoja varmasti keksitty jokaiselle kuulle. Niitä voi sitten ihmiset innokkaana noudattaa, ja tuntea itsensä epäonnistuneeksi sortuessaan näihin elämän tarjoamiin nautintoihin. Entäs, jos ei olisikaan yhtään kuukautta silleen totaalisesti ilman asiaa X, vaan viettäisikin sen sijaan vaikkapa kaksi kuukautta noudattaen kohtuuden periaatetta? Nääh, kuulostaa vaivalloiselta. Kaikki tai ei mitään. Kunhan ensin viettää lihattoman lokakuun, voi sen jälkeen alkaa paistella ensimmäistä joulukinkkuaan ja marraskuussa.

Lokakuu on nyt puolivälissä, joten lihatonta teemakuukautta on ihan turha enää aloittaa. Yksi mahdollisuus olisi toki viettää esim. “lihaton lokakuun viimeinen viikko”, mutta ehkä nyt sitten osallistun vain kertomalla lihattoman ruokajutun, eli että kuivasin tässä kolme litraa suppilovahveroita. Ne on torilta, en käynyt metsässä samoilemassa.

Suppikset

Tiedän ettei mun jutussa ollut päätä eikä häntää. Harvemmin mun jutuissa on, ja lisäksi voisin oikeastikin viettää tuon juuri kehittelemäni lihattoman lokakuun viimeisen viikon. Tai lihaton lokakuun loppuviikko, se rimmaa paljon paremmin. Asiaan varmaan kuuluu, että hihkun nyt täällä että HAASTAN KAIKKI MUKAAAAAAAN!!!

Puolukkamehu

Mun äiti on ollu aina sellanen tosi touhukas säilömis/pakastamis/hillottamis/suolaamis/kuivaamis -tyyppi. En mä pienenpänä ajatellu että jee onpas siistiä, on kaikkea itse kävin metsästä noukittua juttua taas säilöttynä ja talvella syötävänä… Puolukatkin oli silleen ennemminkin hyi, onko näitä pakko joka päivä syödä. Mutta nyt, lapsuuden angsteista ylipäässeenä, innostuin tänä vuonna itse säilömään puolukoi. En mä muuten olis sitä keksinyt, mutta poikaystäväni yllätti mut ja toi laatikollisen marjoja. Jee! Ei niitä sentään omin pienin kätösin (ei sillä oikeesti ole pienet kädet, daa) ollut poiminut, mutta hyvän diilin jostain saanut. Puolukoi oli varmaan sata litraa, joten niistä voi tehdä kirjaimellisesti vaikka mitä. Hyytelöä, pakastaa, mehustaa… Tein myös aikas hyvää omena-puolukka-kaurapaistosta. Mun jääkaappi on täynnä puolukoita.

Tänää tein sitten puolukkamehua. Yllätyin, puolukkamehuhan voikin olla hyvää!

Puolukkamehu 1Tässäpä tällanen realistinen kuva keittiöstä, jossa on kesken ties minkälaista puuhaa. Kuka jaksaa joka välissä järjestellä ja siivota? Okei, aika monikin vissiin… 

Puolukkamehu 2

Ensin keitellään marjoja ja sitten erotellaan turhat mössöt pois. Noi ylijääneet röhnät voi käyttää vaikka piirakkaan jos haluaa. Mä en nyt jaksa.

Puolukkamehu 3Mä olin keräillyt pieniä lasisia mehupulloja jo etukäteen puolukkamehun säilömistä varten. Siinä nyt vielä kuuma, valmis mehupullo pullokavereineen odottelee synkeänä rivinä ikkunalla viilenemistä. Ehkä myöhäisemmällä illalla tai aamulla jääkaappiin, ja sen jälkeen matka jatkuu säilytykseen kylmäkellariin.

Ohjeen skriivailin vielä erikseen tänne