Ulkomailla

Lähdin sitten tänne kaukaiselle ulkomaanmatkalleni. Kun junan lähtöaika Turun asemalla koitti, kuului kaiuttimista viesti “lähtömme viivästyy, pahoittelemme”. Vrrrr…… Nooh, mutta onneks ei viivästynyt paljoa, ja pienellä kiihdyttelyllä päästiin Helsinkiin ihan aikataulussa. Voin ainoastaan kuvitella, kuinka paljon kiukuttais myöhästyä laivasta jonkin tällaisen asian takia…

Tll1

Kokeilin uutta Eckerö Linen laivaa… Turha sen tarkemmin kysyä millainen laiva oli, sillä astuin sisään, kävelin portaat kahdeksanteen kerrokseen, astuin baarin ovesta sisään, näin tietokonepistokepaikan, ja jumitin sitten siihen matkan ajaksi. Mutta sanotaan vaikka tällainen turvallinen mielepide, että ihan kiva?

Tll3

Ainakin sen voisin sanoa, että reittimatkailijoita ajatellen ihan hyvä kilpailija Viikkarille – nämä kaksi iltalaivaa menee suunnilleen samaan aikaan (EL menee vartin aikaisemmin), matka-aika on sama, mutta Eckerön matka oli muistaakseni kympin halvempi. Ennen Eckerön kanssa reissaaminen kesti 3,5 tuntia, ja tästä syystä en olekaan ennen kokeillut kyseistä yhtiötä :D Nyt ei ollut mitään valittamista.

Tll2

Kääks. Kaubamajassa on Osturalli. Kävelin sieltä läpi matkalla. Muutaman kerran osturallit ja muut hullutukset on koituneet (koulussa käyntini) kohtaloksi, mutta tällä kertaa olin sitkeä. Siis sen verran sitkeä, että loppujenlopuksi pääsin sieltä pois.

Tein kyllä ihan hyviä ostoksia. Suomessa jo katselin tuota uutta punaista Million Lashes -ripsaria, ja täällä se oli tarjouksessa 8 eurolla. Sit heräteostoksena vähän kaikkea muutakin… :D

Tll4

No mutta. Tää oli oikeastikin ihan mielenkiintoinen kirja jonka löysin täältä kirjastolta. Täytynee alkaa nyt hieman selailemaan sitä kun vielä ehtii, sillä pian alkaa yhden kurssin seminaari, jonka takia tänää lähinnä tänne koulullekin raahauduin…

Tll5

Opiskelu Tallinnassa

Ehkäpä mun olis aika tehdä pieni päivitys Tallinnasta opiskelusta, koska se on edelleen aihe, jonka kautta suurin osa löytää mun blogiin. Vanhoista teksteistä löytyy ihan yleistä maassa asumisesta normi arkikokemusten kautta (tuossa oikealla puolella on myös noita tageja, joiden mukaan voi selata vain jotain tiettyä aihepiiriä). Aikaisemmin olen kirjoitellut pari tarkempaa postausta pelkästä koulusta tai tallinnaelämästä:

TTÜ
Elu Tallinnas

Tuo Elu Tallinnas alkaa olemaan jo vähän vanhaa dataa, ja lähinnä sitä ajattelin nyt päivitellä :)

Tallinnassa suomalaiset opiskelevat lähinnä oikeustieteitä, kauppatieteitä ja kansainvälisiä suhteita. Opiskelun voi hoitaa englanniksi, joten viron kieltä ei tarvitse osata. Yliopistoja, joissa suomalaisia opiskelee:

Estonian Business School
Tallinn University (Tallinn University Law School)
Tallinn University of Technology (Tallinn Law School)
Tallinn University of Technology (Tallinn School of Economics and Business Administration)

Tartossa suomalaiset opiskelevat suurimmaksi osaksi lääketiedettä tai eläinlääketiedettä – toki muutama suomalainen on sielläkin opiskellut oikeustiedettä :) Tartossa suomalaisetkin opiskelevat viron kielellä.

Eesti Maaülikool
Tartu Ülikool

Tallinnassa on tosi paljon suomalaisia opiskelijoita. Niin paljon, että kun suomalaisena lähtee sinne opiskelemaan, todennäköisesti hengailee vain suomalaisten kanssa, ja virolainen kulttuuri ja yhteiskunta jää loppujenlopuksi aika etäiseksi. Tämän välttämäminen vaatii omaa aktiivisuutta, ja halua tutustua paikallisiin ja OPETELLA KIELTÄ. Itse opin kielen parhaiten ihan olemalla utelias; ihmettelemällä mainoksia ja päättelemällä mitä teksti niissä saattoi tarkoittaa (ja katsomalla sitten kotona mitä ne oikeasti tarkoittivat :D) lukemalla sanomalehtiä (aluksi ei niin paljoa ymmärtänyt, pikkuhiljaa sanavarasto kuitenkin laajeni), katsomalla telkkaria (tekstitykset luonnollisestikin viroksi – näin oppii myös hyviä arkipäivän sanontoja), kyselemällä ja yrittämällä. Opiskelin vähän samalla tavalla kuin lapsi oppii puhumaan – ensin puhutaan hassusti ja suppealla sanavarastolla, sitten opitaan muodostamaan lauseita, sitten opitaan täytesanoja ja puhekieltä. En kyllä vieläkään osaa kirjoittaa kovin hyvin (sehän on vasta sitten 7 vuoden iässä, eikös :))

Silloin kun aloitin opiskelut vuonna 2009, Virossa oli vielä kruunut käytössä. Hyväkuntoisen, n. 35-neliöisen yksiön sai ihan ydinkeskustasta n. 250 eurolla. Tämän jälkeen ihnnat on nousseet tooosi paljon, ja asuntoilmoituksia selaillessa sen huomaa parhaiten: nyt noilla kriteereillä löytyy asuntoja alkaen 350 euroa, ja tuollakaan rahalla ei vielä välttämättä saa aivan keskustassa. Vertailun vuoksi, mun viimeinen asuntoni Tallinnassa (josta luovuin tammikuussa 2012) oli keskellä vanhaa kaupunkia, remontoitu 48-neliöinen kaksio korkeilla huoneilla. Vuokraa maksoin siitä 320 euroa kuussa. Kun asunto tuli uudelleen markkinoille, vuokraa hieman tarkistettiin ja seuraavalta pyydettiinkin jo 450 euroa. Suomalaiset ei osaa tinkaamisen taitoa, joka kuuluu virolaiseen kulttuuriin: vuokraa kannattaa aina yrittää ehdottaa hieman alaspäin.

Virossa vuokra ei ole ainoa kulu, jonka vuokralainen maksaa, vaan sen lisäksi maksettavaksi tulee myös kommunaalimaksut (kommunaalmaksed). Ne vastaavat lähinnä Suomen yhtiövastiketta, eli sisältävät mm. talon korjauskustannuksia, ikkunanpesut, osuuden koko rakennuksen sähkökuluista, lämmityskulut, sekä tietysti asuntokohtaisesti veden- ja sähkönkulutus. Kommunaalien suuruus vaihtelee aina, ja talvisin ne on vähintään kaksinkertaiset lämmityskulujen vuoksi. Hintahaarukka yksiön kohdalla suunnilleen niin, että kesällä maksettavaksi tulee n. 30 euroa ja talvella 80. Kaksiossa joutuu talvella maksamaan n. 120-150 euroa – kaikki hinnat riippuu talosta. Jos vuokraa asunnon välitysfirman kautta, joutuu vuokralainen yleensä maksamaan välityspalkkion (maakleritasu, maaklerivahendustasu). Palkkio on yleensä yhden kuun vuokra, johon saattaa lisääntyä vielä käibemaks eli alv. Tästäkin voi yrittää tingata esim kysymällä vuokranantajalta, josko tämä maksaisi puolet.

Vuokra-asuntojen ilmoituksia voi etsiä sivustoilta city24.ee ja kv.ee , myös Keltainen Pörssi eli Kuldbe Börs julkaisee ilmoituksia. Kaikilla sivustoilla pyörii aika pitkälti samat kämpät.

Muutama hyödyllinen sana vuokra-asuntoa etsivälle:

Tuba = Huone (tubade arv = huoneiden määrä, magamistuba = makuuhuone, vannituba = kylppäri)
Pliit = liesi (kaasu/sähkö)
Küte = lämmitys
Üldpind = pinta-ala
Tagatisraha = takuuvuokra

Tallinnassa on paljon turisteja kesät talvet, eli fiilis on melko kansainvälinen. Tämän hetkinen tukikohtani Turku tuntuu jotenkin kovin hiljaiselta Tallinnaan verrattuna. Alla pari esimerkkiä turistiaktiviteeteista :D

Nämä mun kesäiset kuvat hämäävät – usein opiskelijat näkevät vain Tallinnan synkimmillään, ei syksyn ja kevään sateet ja kylmän tuulen. Talvisin sää on kuin mikäkin rannikkosää; ilma ei välttämättä ole kamalan kylmä, mutta navakka tuuli aiheuttaa vilunväristyksiä. Katujen huolto ei toimi niin hyvin kuin Suomessa, tiet on täynnä sohjolunta ja kengät kastuu. Vanha kaupunki on kuitenkin tosi kaunis (myös) talvella, ja joulutorilla vierailu on ehdotonta :)

Itse halusin nauttia myös aurinkoisen osan kaupungista, joten asuin siellä myös kesät töitä tehden. Töitä etsivälle sivusto : CV keskus. Työtarjouksia tippuu myös tasaiseen tahtiin TSOJ:n Facebook sivulle. Palkka on tietysti huonompi kuin Suomessa, mutta koska myös elinkustannukset on matalammat, itse ainakin pärjäsin ihan mukavasti. Tallinnassa on jonkin verran suomalaisten firmojen sivuliikkeitä tai puhelinasiakaspalveluita, joten suomenkieliselle riittää töitä.

Opiskelu Virossa on maksullista, ja paikallisten mittapuulla melko kallista, lukukausimaksut ovat n. 1200 euroa. Muutenkin opiskelu eroaa suomalaisesta yliopistosta: kurssien suorittaminen ei yleensä hoidu pelkästään tenttimällä, vaan luennoilla saattaa olla länsäolopakko (osa tenttimateriaalista voi olla vain luentomuistiinpanoja, eikä kirjasta luettavaa materiaalia) tai tentin lisäksi kurssivaatimuksena voi olla tutkielman teko. Kaikenlaista tutkielmaa on tullut tässä muutaman vuoden aikana väsättyä… :)) Mutta pakko sanoa että kun on useamman 10-sivuisen sepustuksen raapustanut, 40-sivuinen kandi ei tullu ylitsepääsemättömältä kirjoitustyöltä kun tietää kuinka alkaa tekstiä rakentamaan.

Ravintolat ja ulkonasyöminen on mun suosikkiasioita Tallinnassa! Myös ruuan hinta rafloissa on noussut, mutta vielä ihan kohtuuhintaista :)

Muutama kommentti vielä itse opiskelusta (voin puhua vain kokemuksistani Tallinn Law Schoolissa :) Eli luennot on enemmänkin oppitunnin tyylisiä, luokkaan mahtuu n. 30-40 opiskelijaa kerrallaan. Yleensä luennot on ajoittuneet iltapäivään, eli alkavat yleensä kymmeneltä tai kahdeltatoista, päivien pituus vaihtelee kahdesta tunnista kuuteen tuntiin. Perjantaisin ei ole luentoja. Lukuvuosi alkaa syyskuun alussa, ensimmäisinä kahtena viikkona ei ole vielä läsnäolopakkoa. Joululoma alkaa yleensä melko myöhään, päivää-paria ennen aattoakin saattaa olla vielä tentti. Jos saa kaikki tentit hoidettua jo joulukuussa pois, voi tammikuun sitten lomailla :) Uusi semester alkaa helmikuussa, ja siinä on taas pari ekaa viikkoa tuota kurssien valitsemisen aikaa, jolloin ei läsnäolopakkoa ole.

Suosittelen Tallinnaan lähtöä, olen nyt monta uutta kokemusta, ihanaa ystävää ja kielitaitoa rikkaampi :) Siellä kylässä kaikenlaista puuhailtavaa riittää, ja viinikin on halpaa!

En tiedä oliko tää nyt yhteen valaisevampi selostus kuin nuo aikaisemmatkaan, mutta kommenttiboksiin kysymyksiä niin vastailen :)

Punaisia banaaneja, häh?

Musta on tullu kauhee paparazzi julkisilla paikoilla… Mutta siis, Tallinnassa törmäsin johonki omituiseen: punaisia banaaneja? Ai häh? Ja ne ei edes ollu mitään mädäntyneitä keltaisia banaaneja, vaan (ainakin kyltin mukaan) ihan tarkoituksella tuon värisiä.

Tää nyt muutti mun maailmankuvaani kokonaan… Mihinkään ei voi luottaa, jos banaanitkaan ei ole keltaisia!

Värikästä viikonloppua kaikille!

Reissasin eilen Tallinnasta Turkuun, tuliaisina sata kiloa univelkaa (ja muutama viinipullo…), kotona odotti Kelalta haistavittu-kirje (en silti korkannut tuliaisviinejä) ja olin kyllä ihan puhki poikki väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Matkustaminen on rankkaa! Tai sitten se oli vaan se Tallinna-elämä joka kulutti mut loppuun viikonlopun aikana… Tuli valvottua, ja lisäksi stressattua koulujuttujen takia. Eka thesis seminaari on nyt takana, mutta en kyllä ehdi thesistä nyt syksyllä kirjoittaa – nettiin ilmestyi eilen päivämäärä, että toka thessuseminaari olis jo 26. pv, jolloin kirjoitelman pitäis olla siis siinä kunnossa, että se board päättää suositteleeko se työtä puolustettavaksi, vai jotain korjauksia siihen. ÖÖööö mäpä tässä kolmessa viikossa taion tyhjästä tuon melkein valmiiksi…? Muuten ehkä, mutta aloitin tänää työharjoittelussa! :) IPR:n alalta, jes jes. Olin ihan huippuväsynyt, mutta onneksi silti selvisin päivän nukahtamatta. Ja lievittyi myös toi eilispäivän v-käyrä, koska toi harjoittelupaikka vaikutti tosi mukavalta. Mulla on ikkunallinen, iso työhuone jee, jonka kyllä jaan toisen naisen kanssa. Mutta eiköhän me sinne mahduta ;)

Eilen on tullut HIMYM:n uus jakso… Jee! Sen jälkeen heti nukkumaan!

Kirjeenvaihtajanne Tallinnasta

Tere kõgile! Jälle külastan Eestis, tänä oli vaja eksaam teha ja esmaspäeval ootab teine koolialane asja. Reissasin eilen siis Tallinnaan, Helsingin rautatieasemalla pohdin että vähän vaan ripottelee vettä, voin ihan hyvin kävellä Katajanokan terminaalille kun on niin paljon aikaakin ennen laivan lähtöä. Idea oli ihan kiva, jollei se pieni raikastava sade olis muuttunut niin kamalaksi rankkasateeksi. Onneksi mulla oli sateenvarjo, mutta voin kertoa ettei se paljoa auttanu…

image

Onneksi Tallinnan päässä kaveri tuli hakemaan auton kanssa :)) katsotaan, meneekö sillä hermo jossain kohtaa, sillä mun olis tässä sohvalla tarkoitus punkata neljä päivää… :D

Tänää kävin aamulla tenttimässä. Uusimassa. Hitto jollen vieläkään pääse tosta läpi, tää oli vika uusinta. Koetilanne oli aika perus virolainen; meijät kolme jätettiin huoneeseen ilman valvontaa kirjottamaan. Mä vedin korvatulpat, ja kaks muuta tenttijää alkoi yhdessä pohtimaan tehtäviä muistiinpanojensa kanssa… Mä en halua huijata! Jollen pääse tosta läpi, niin ei vaan voi mitään.

Muutaman tunnin aherruksen jälkeen sitten suuntasin Stokkalle; stokkan valmisruokatiski on mun mielestä yks parhaita juttuja Tallinnassa. Nam nammm.

image

Houkutteleva kakkuhylly…

Kun muutin Viroon, kaipasin kauheasti suomalaisia ruokia, kärkisijoilla oli mm. punajuurisalaatti ja kermaviili. Nyt kun oon palannut Suomeen asumaan, en kumpaakaan noista entisistä hittituotteistani enää juurikaan kuluta. Sen sijaan kyllä kaipaisin hapukoorta ja seljankaa…

image

Sekä pelmenejä! :D Nehän on Virossa vähän sellasta halppisruokaa, mutta namnam kuin hyvältä ne maistuu hapukooren ja ketsupin kans ;) noi pinkissä laatikossa olevat minikokoiset on mun suosikkeja. Ahh. Oon nähny Suomessakin kyllä noita myynnissä, mutta hinta on aika paljon korkeampi… Täytyy varmaan silti joskus testata.

imageLöysin tälläkin kertaa aika perus juttuja; namnam caecar-kana-salaattia, coleslaw:ta, jauhelihatäytteinen lettu, sekä jokin epämääräinen juustolla täytetty jauhelihapallo. Lämmitin jauhelihapalleron mikrossa, mikro oli tossa pään korkeudella… Lämpimänä se oli sitten vähän liukas, ja lensi tietysti tohon rinnuksille. Jäi pieni rasvatahra… Mutta kyllä se tästä! Viikonloppukin on vasta alkamassa.

image

Maailmaa kiertämässä

Mun piti kirjoitella tänne heti mun Tallinnan-reissun jälkeen – ja tajusin, että siitä on jo kaks viikkoa! Mihin ihmeeseen nää päivät ja viikot ja kuukaudet häviää…? Tosi outoa ajatella, että oon asunut Turussa jo 8,5 kuukautta.

Tallinna oli aika pitkälti entisensä; harmaa ilma, vettä tihkutti, kengät kastui…

Tähän tyyliin… 

Ei menny mun Tallinnan-reissaaminen niinkuin askartelut Strömsössä, ostin Tudish Piip -kampanjan kautta Estravelilta halvan laivalipun Viikkarille, mutta siellä sitten joku virkailija sähläs, eikä tehnyt sitä lippuvarausta Viikkarille asti. Yritin useaan otteeseen ahdistella mailitse Estravelia (MIS VIGA ON??!?!), sitten kun olin melkein Helsingissä niin sieltä soitti tyttö ja kertoi että väga vabandan, mutta hän ei ole käsitellyt sitä mun varausta eikä saa enää laitettua sitä eteenpäin, jospa voisin ostaa laivalipun kassalta ja käyttää ton halvan matkan joskus toiste. Ihan kiva, mutta mun budjettiin ei kyllä mahtunut tuollaista yllätystä, kun olin aika tarkkaan pennoset laskenut että pääsen edes-takaisin… Onneksi Annastiina asuu Helsingissä, punkkasin sitten siellä yön ja menin aamulla Lindalla Tallinnaan, kun mulla on sinne sarjalipussa muutama reissu käyttämättä.

Mun mielestä nää tämän Erilaisuus Rikastaa -kampanjan tän hetkiset kampanjakuvat on erityisen herttasia: lisää löytyy Facebookista: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.427079607328790.88100.112391992130888&type=3

Mun Tallinnanmatkani tarkoitus oli siis tehdä EU Internal Market Law:n tentit, joista valittelinkin muutama postaus sitten. Kunniasaattue tuli tuomaan mulle tuollaisen pinssin saavutuksistani koulutiellä, siinä siis lukee että “Super Student of TUT”. Joillekin oppilaille luovutetaan koulun lätsä, joidenkin nimet kaiverretaan laattoihin koulun seinälle… Ne ei ole mitään verrattuna tähän saavutukseen, kun lahjoitetaan tällainen pinssi. Oon niin otettu tästä kunniasta. (Joku röyhkimys vois väittää että löysin tuon hylätyn pinssin tökättynä kolmoskerroksen ilmotustaululle, kun odottelin luokan ulkopuolella tentin alkamista… Mutta tällaiset tarinat on sitten ihan perättömiä.)

 

Super Student of TUT

Mun oli tarkoitus jäädä Tallinnaan yöksi, tai siis toiseksikin yöksi, mutta koska sen ensimmäisenkin vietin Helsingissä, päätin aamulla etten jaksa  raahata kamoja Suomenlahden yli, vaan palasin sitten päiväristeilyn jälkeen takaisin kotimaan kamaralle. Matkaeväänä hyvin perinteistä virolaista settiä:

Viineripirukad, eli nakkipasteijat.

Ps. Tallinnaan ei vielä tullut ilmainen joukkoliikenne – ensi vuoden alusta vasta!

Mukavaa aamua!

Mä en ole ollenkaan aamuihminen. En tykkää herätä aikaisin, en tykkää käydä aamulla suihkussa, en tykkää puhua aamulla… Siksi hitaat aamut on ihan parhaita, saa herätä rauhassa ja tehdä asioita siihen tahtiin, kuin saa silmiä (ja mieltä) vähitellen auki. Lisäksi loistavaa on mennä aamupalalle jonnekin paikkaan – hotellin aamiaiset on hyvin lähellä mun sydäntä!

Aamukahvi tunnelmallisesti tarjoiltuna. 

Eilen oli mainio aamu; sai nukkua yhdeksään, neljältä odotti tentti, mutta sitä ennen aamupala kaverin kanssa kahvilassa. Mä en laittanut nyt Tallinnan-reissun aikana edes jääkaappia päälle, joten oli ihan pakko käydä vaan ulkona syömässä ;)

Aamiaisleipä kinkulla, häränsilmämunalla ja pestolla 2,60e. Namnamanmanmmmmnn. 

Toki siihen tenttiinkin piti selailla hieman asioita… Tästäkään selailusta ei ollut yhtään mitään hyötyä, sillä kokeessta kysyttiin ihan täysin eri asioita, toisen kysymyksen termistä en ollut ikinä ennen kuullukaan… Onneksi tentti oli open book ja kaikki materiaali sallittua, netti (wikipedia…) osasi kertoa kaikkea kivaa :D Oppia ikä kaikki, nyt tiedän siitäkin asiasta!

Ja jälkkäriksi vielä pannaria! Nämma! Aamupalaa syödessäni sain myös ahdistuksen, että voinko ikinä hankkia normaalia päivätyötä, sillä eihän tällainen silloin onnistu arkisin? Kamalaa! Luksusta tästä tekee nimenomaan se, että tätä voi tehdä arkiaamuisin… Noh, kaikista elämänvaiheista täytyy nauttia, ja ehkä sitten täysipäivätyötä tehdessäni oon onnellinen viikonloppuisin, kun on hieman enemmän rahaa käytössä kuin nyt… :)

Kohvik Must Puudel asub Vanalinnas aadressil Müürivahe 20. 

Feels like home!

Vai ei ehkä sittenkään?

Terveisiä Tallinnasta, ekaa kertaa todella olis tehny mieli jäädä Suomeen sen sijaan että reissaisin tänne… Vastassa odotti vain tyhjennetty, likainen asunto. Hyi! Eikä edes mitään ruokaa…

Kuvassa näkyvät huonekalut kuuluu asuntoon, mutta irtotavaroille on vielä tehtävä jotain… Roskiin? 

Eteisessä yksinäinen matkalaukku on sitä mieltä, että voitaisko lähtee nyt jo ihan saman tien vaan paluumatkalle? 

Noi supermageet joulukoristeetkin vielä paikallaan, jee :D Näyttää vielä rumemmalta kuvissa kuin livenä! Toivottavasti ensi jouluna voin olla enemmän kotona ja rauhallisissa merkeissä niin, että vois vaikka suunnitella hieman joulutunnelmaa… Tänä vuonna tuntui olevan hieman tuollaista velvollisuudesta “heitetääs nyt tää nauha tonne seinälle kun kerran sattu kaapista löytymään.”

Makuuhuonekin oikein kutsuu nukkumaan, lämmittämään mua pääsee asunnossa valmiina ollut epämääräinen peitto, onneksi jätin tänne vielä omat lakanat.

Yksi väsynyt matkustaja

Tää asunto on siis juurikin siinä kunnossa, kun muuttopäivän jäljiltä jäi, sillä lähdin kuorman mukana suoraan Suomeen. Voin kertoa, että on hieman epämiellyttävä ympäristö! Pakko imuroida ajankohdasta huolimatta, näen varmaan muuten pelkkiä painajaisia :) Sori naapurit!

Lunta tupaan!

En oo oikein ehtinyt kirjoittelemaan tänne, sillä kiireitä on pitänyt: tutkielman kirjoittamista, kokeen tekemistä, miniläppärin itsemurhayritys ja muuta aikaavievää. Lisäksi muuton järjestelyssä on kaikenlaista säätöä. Mutta tää yön aikana ilmestynyt valkoinen maisema oli sen verran innostava, että päiväisellä kävelyretkellä tuli otettua kuvia (valitettavasti kamerakännykällä, koska oikea kamera jäi kotiin) ja tämä tavaroiden pakkailu alkaa kyllästyttää sen verran, että täytyy keksiä muuta tekemistä välillä :)

Kaunista, valkoista… Ja valitettavan märkää. 

Torilla duunissa ollut poni sai sateenvarjon päälleen tauon aikana :D

Katsottiin, että torilla oli porokeittoa hyvään hintaan, ja päätettiin mennä kokeilemaan… En oo varma mikä juttu se oli, ettei me saatu lusikkaa, vaikka muut asiakkaat näytti kyllä lusikalla soppaa kauhovan? :D Silvia vielä erityisesti kysyi, että niin mitenkäs se lusikka… Myyjä oli sitä mieltä, että olisitte ottaneet omanne mukaan :D Onnistuttiin sitten yhdeltä hyllyltä pihistämään kahvilusikat! Nooh, pientä haastetta…

Toi paikka oli hämärä, hämyisä ja aika hauska. Seinäkylteissä oli käytetty huumoria, kuten tuossa, että palauta tänne kaikki likaiset astiat joita et varastanut :D Tää paikka sijaitsi siis ihan torilla olevan Raatihuoneen rakennuksessa, Olde Hansan päässä.

Lavalla bailas joulupukki ja toinen pukki istui viereisessä mökissä… Mä oon kyllä ymmärtäny, että tää jouluhomma alkais olemaan jo vähän niin kuin ohi? Noh, mutta ei kai se niin tarkkaa, onhan se joulu kuitenkin edessä päinkin…

Kyllä muuttaminen on kivaaa :))) Tavaroiden pakkaaminen, niiden kantaminen… En halua sittenkään ajatella tuota toista asiaa vielä, se on luvassa vasta huomenna. Hissittömän talon neljäs kerros; onneksi tällä kertaa kantamusten suunta on alaspäin!

Lähdön tunnelmaa

Mitä kaikkea tarvii kolmen viikon matkalle, kun siihen sisältyy niin arkea, tentteihin lukemista, joulu kuin uusivuosikin? Pakkaaminen on aina taidetta… Kirjat painaa jo varmaan kymmenen kiloa, lisäksi skumppapullo uudeksivuodeksi, muutama lahja ja noh, kissojen painosta on aika vaikea karsia… :)

Tältä erää olen vielä lähdössä vain matkalaukun kanssa Tallinnasta, mutta tänää kävin hyvästelemässä ystäväni, joka vei tavaroitaan jo pakettiautolla. Tulipas haikea olo; tässä se nyt sitten alkaa olemaan tämäkin vaihe elämästä. Luvattiin tämänkin kaverin kanssa, että vielä tulevaisuudessakin pidetään yhteyttä ja vietetään kauhuleffoiltoja, ja toivon todellakin ettei nämä lupaukset jää katteettomiksi vaikka jatkossa tulemmekin asumaan eri kaupungeissa.

Ensi kuussa minullakin koittaa lähtö, jollei nyt pakettiautolla, niin ainakin toivottavasti mahdollisimman suurella henkilöautolla… Muutin tänne hyyyvin minimaalisella tavaramäärällä, mutta jotenkin tuo omaisuus on lisääntynyt tässä muutaman vuoden aikana :)

Huominen matkustaminen kyllä stressaa, mutta yritän asennoitua niin, että tää on mahdollisesti toiseksi viimeinen kerta IKINÄ kun kannan kissoja pois Tallinnasta!!! Ehkä sen vielä kestää.