Uusi vuosi ja uudet lumet

Mainiota vuoden alkua kaikille! Ihanaa kun on lunta, pohjoisen tyttö viihtyy paljon paremmin valkoisessa ympäristössä kuin loskassa (olen täysin uniikki tuon ajatukseni kanssa, tiedän). Auringonpaiste ajoi mut ulos lumitöitä tekemään, vaikka ei varsinaisesti tarvetta olisi ollutkaan  – kuitenkin ne sulaa pois kun tulee seuraavat plussa-asteet ja toisaalta pihalla pääsee möngertämään vaikka hieman lunta olisikin satanut. Tien auraus on kuitenkin onneksi hoidossa.

Talviulkoilu2Kotikatu

Jos haluat rauhallisuutta ja harmoniaa elämääsi, suosittelen muuttamaan maalle… Pieni ulkoilu seesteisessä ulkoilmassa täällä hiljaisuuden keskellä antaa mukavasti puhtia elämään :)

Talviulkoilu1Melkoinen ralli käynyt pihalla

Meijän kissathan on ainoastaan sisäkissoina edelleen, silti näyttää pihalla riittävän populaatiota. Ainoastaan nää vasemman reunan isot juoksujäljet on vieraana käyneen koiran, muut kirmailut on tuntemattomien vierailijoiden.

Talviulkoilu3Suositusten mukaisesti syksyllä heti kasvukauden jälkeen poistin kaikki kuolleet rehunjäänteet kasvimaalta, käänsin maan jne…

Kasvimaan muodotkin edelleen helposti havaittavissa.. .:) Onkohan puput etsineet porkkanoita, siellä ne on lumipeiton alla maahan jäätyneenä. Joulukuussa kun kaivelin, niin oranssejakin olivat.

Talviulkoilu4Myös maalla on tärkeää muistaa ennen kaikkea tyylikkyys pukeutumisessa (tässäpä muuten käytässä aikaisemmassa postauksessa työn alla olleet villikset!)

Talviulkoilu5Loppiaisen vuoksi myös joulun tonttupuvusta on luovuttava. Eddyä ei paljon pakkasenpuremat silti pelota, onhan sisäilma ja lampaantalja keksitty. Kunhan huoneen lämpötila on sopiva ja kaukosäädin tassun ulottuvilla, on Harmaa Paholainen ihan tyytyväinen.

Talviulkoilu6Varpaanvälien putsausta ei sovi unohtaa.

Kissat sisällä – hiiret ulkona. Ainakin vielä on toiminut tuo ajatus. Täytyy vaan toivoa, että kisut ei kovin paljoa säikähdä jos joku hiirulainen eksyy sisälle pakkasta pakoon.

Valohoitoa

[Tässä kuuluu hyräillä taustalla Bob Marleyn biisiä Sunshine Reggae]

Talvinen pimeys ja luonnonvalon puute ei koettele pelkästään meitä ihmisiä. Kissa-Edward on ainakin välillä tosi kiukkuinen varsinkin talvisaikaan, ja pienempikokoinen Kissa-Elwi-raasu saa tuntea tuota kiukkua nahoissaan… Ja toki myös minä-raasu, koska Eddyllä on niin kuuluva ääni kun hän ilmaisee elämän epäkohtia. Auttaisko kastraatio? Ainiin sitäkin keinoa on yritetty jo vuosia sitten…..

Yksi asia saa kuitenkin Eddyn rauhoittumaan. Valo.

Valohoito3

Mun koulupöydän pöytävalo on aseteltu sopivasti tuollaisen säilytyslaatikon viereen; kun lamppu on päällä, kissasolarium on valmis. Tässä kohtaa Eddy sitten usein istuu silmät kiinni naama kohti valoa ja ilmeestä päätellen nauttii. Nyt hän avasi silmänsä kohteliaasti kameran lähestyessä, koska tietää, että valokuvissa kuuluu olla silmät auki.

Valohoito2

Yllä olevaan kuvaan oli valitettavan vaikea vangita sitä, että ulkona paistaa talven harvinainen valoilmiö, aurinko. Tässäkin tilanteessa Eddy istuskeli nautiskellen silmät kiinni naama aurinkoon päin, mutta piti välittömästi avata silmät kun mami tuli kameran kanssa paikalle… Eihän kovikset voi olla pehmoja.

Paras tilanne oli kuitenkin tuo, kun ilmeisesti lampusta ei saa tarpeeksi valoa jos sitä katselee etäisyyden päästä. Ratkaisu on:

Valohoito1

…tungepa naama sitten kiinni siihen lamppuun. Edi oli ilmeisesti nukahtanut tuohon asentoon, koska ehdin nauraa, etsiä kameran ja ottaa kuvan ennen kuin hän havahtui siitä. Huomattuaan tämän valohoitomuodon tehokkuuden hän kyllä jatkoi toimiaan heti kun olin saanut kuvaukset päätökseen. Totesi varmaan että koviksen maine meni jo, senkun sitten otat kuvia. Ihme, ettei nenä palanut. Onneksi energiansäästölamput ei kuumene kovin pahasti.

Aurinkoeddy

Tämä kuvahan on jo ihan klassikko; erään kevään auringon ensisäteet, jotka osuivat sisään… Iii-iiihanaa, hirnui Eddy ja loikoili valossa. 

Olen ajatellut ostaa kirkasvalolamppua ja noh, tämän perusteella se ei ainakaan jäisi käyttämättä. :)

Turkuu ja aikas harmaata ilmaa

Turussa oli eilen niin harmaa päivä… Phyyh! Vois tulla takas ne kirpakat pakkasilmat, jolloin taivas on selkä ja aurinko paistaa. Ja mieli on yhtä kirkas!

Sain eilen vihdoin haettua uutta passia, vanha on mennyt jo lähes vuosi sitten vanhaksi. Jos meinaan viimeistellä Tallinnan opinnot niin pitäisi olla matkustusasiakirjatkin kunnossa jotta siellä pääsis käymään vaadittavat kerrat. Tuo passin hakeminen on kans yks juttu mitä on vaikea tehdä, jos on töissä 8-16. Nyt kun ei ole, niin kylläpä elämä luistaa, heh! Muutoksen myötä myös mä saan hakea uuden passini R-Kioskilta, jotenkin tuntuu niin vinksahtaneelta tuo homma.

Turku1

Harmaata, harmaata, harmaata…. ja liukasta

Turku2

Tuolla näkyy nyt taustalla uusi Kirjastosilta, jota rouva presidentti Jenni Haukio oli avaamassa. Olin myös katsomassa avajaisia, oli melko psykedeelinen show :)

Kirjastosilta

Ensimmäinen kävelyni kirjastosiltaa pitkin on alkamassa; saatte kunnian jakaa tämän kokemuksen kanssani! 

Mulla on ruotsin preppauskurssi menossa joten ajattellin hieman virittäytyä ruotsinkieliseen tunnelmaan ja valitsin lounaspaikaksi Kårenin. En muistanutkaan kuinka viihtyisä tuo paikka on… Taidan mennä toisteki.

Kåren

 Kulhollinen uuniperunan täytettä rajautui kuvan ulkopuolella. Oli oikke hyvää!

Kårenilla ei näkynyt yhtään suomenkielistä sanaa ja ruokalistastakin löytyi vaihtoehdot bara på svenska. Nyt taas muistan että grönsak tarkoittaa vihannesta (meinasin ottaa grönsaksbullar, mutta onneksi suomennos löytyi sisäisestä sanakirjastani ajoissa). Kyllä on vaikea virittäytyä ruotsin kieleen kun on tullut viro vahvaksi toiseksi kieleksi ja todellakin jyrännyt ruotsin kielen päälle muistini sopukoissa. Preppauskurssin lisäksi toinen syy opiskella ruotsia on UUSI TYÖ! Asiakaspalveluhommia, mutta uhkailivat että ruosiakin pitäisi tarpeen vaatiessa osata muutama sana sanoa… Ja nyt kun hieman kaivelen muistoja ruotsin kielestä samaan aikaan kun en enää käytä viron kieltä, todennäköisesti viron kieli häipyy unholaan… 

Update

Ai vitsi, taas on huomaamatta kulunut hieman yli kuukausi…

Tähän kuukauteen on kyllä mahtunut aika paljon kaikenlaista; muun muassa:
Joulu1

Reissaamista tietystikin; Turusta Ouluun, Oulusta Lappiin. Sama reitti toki takaisin päin… Onneksi mun kissat on hyvinkäyttäytyviä reissueläimiä.

Joulu2

Sisustusidea: jouluinen kissakori. 

…ja onneksi noi karvanaamat sopeutuu helposti myös kyläpaikkoihin… :) Oikeastaan niin hyvin, ettei ne näyttänyt erityisen innostuneilta kotiinpaluusta. Kyläpaikoissa on niiiiiiin paljon enempi säpinäääää! Kotona on ihan boreeeeeee!

Joulu3

Innovaatio.

Ohjelmistossa oli myös kokeileva torttukeittiö. Vasemmassa yläkulmassa on kettu. Se on mun suosikki ja ylpeydenaihe. Hiano.

Joulu4

Joulu vietettiin siis Saariselällä, ja käytiin aattona buffetissa syömässä. Ihanat noi joulukoristelut :)

Joulu5 Joulu6Joulun jälkeen takaisin Ouluun…

Joulu7

Game on!

Koko reissu tuntui olevan vaan kamalan aktiivista ulkoilma-aktiviteettien harrastamista… Noh, tälläpä kertaa sitten pikkupoikien kanssa jääkiekkoa (tai -palloa tai jotain) pelaamassa.

Valmentaja

No tuota……

Valmentaja on tässä nyt hieman pettynyt, ei oo strategiapalaverissa taas kuunneltu… Pelaaja on kans huomannu ettei menny ihan pelisuunnitelmien mukaan…

Joulu8Aika söpö kummipoikani :)

Joulu9

Dekkari! Sen nimi. Kyllä.

Uuteen vuoteen on mahtunut myös kaikenkarvaisia uusia tuttavuuksia…

Joulu10Helsinkiä….

Joulu11Sekä vierailuja vanhojen tuttavuuksien luona.

Lisäksi olen päässyt juhlimaan valmistujaisia (en valitettavasti omiani…) nautiskelemaan lisää neljän tähden illallisista (en keksi mitään parempaa kuin valmiiksi tarjoiltu kolmen ruokalajin illallisen hyvässä seurassa!).

Edellinen vuosi siis loppui hyvin, ja niin alkoi tämäkin vuosi. Kissoille ei kuulu mitään uutta eikä erityistä; kissanpäivät jatkuvat edelleen.

Kissat

Itsenäisyyspäivä

Tänä vuonna itsenäisyyspäivä oli vähän erilainen kuin viime vuoden itsenäisyyspäivä – mutta ei se mitään, on tää Turkukin ihan ok… Sain siskon tänne seuraksi, ja vihdoinkin oli jokin hyvä syy tehdä juustokakku! On tehny jo aika kauan mieli, mutta en viitti tehdä pelkästään itselleni, aika sikamaista vetää yksin koko kakku… Nam nam, oli kyllä hyvää :) Lisäksi vielä luottopatongit… Illalla piti lähteä käymään yksillä jossain kuppilassa, mutta molemmilla oli maha niin täynnä ettei voinut liikkua mihinkään :D

Juustokakku

Patongit

Kaivelin nyt itsenäisyyspäivän aikoihin myös mun jouluisen poro-tuikkutelineen käyttöön… Ja huomasin, että oon näköjään tehnyt saman homman viime vuonna samaan aikaan, tai ainakin tuolla viime vuoden itsenäisyyspäiväpostauksessa oli myös kuvailtu kynttiläporoja :D

Porokynttilät

Odotan jo, että ensi viikolla pakenen pohjoiseen viettämään joulua oikeiden porojen keskelle… Ainiin, Turkuunkin on ilmestynyt jonkinlainen joulutori! sen voi missata, ei ole nimittäin kovinkaan suuri. Toi piparkakkutalo on kyllä ihan söpö.

Turun Joulutori

Lunta tupaan!

En oo oikein ehtinyt kirjoittelemaan tänne, sillä kiireitä on pitänyt: tutkielman kirjoittamista, kokeen tekemistä, miniläppärin itsemurhayritys ja muuta aikaavievää. Lisäksi muuton järjestelyssä on kaikenlaista säätöä. Mutta tää yön aikana ilmestynyt valkoinen maisema oli sen verran innostava, että päiväisellä kävelyretkellä tuli otettua kuvia (valitettavasti kamerakännykällä, koska oikea kamera jäi kotiin) ja tämä tavaroiden pakkailu alkaa kyllästyttää sen verran, että täytyy keksiä muuta tekemistä välillä :)

Kaunista, valkoista… Ja valitettavan märkää. 

Torilla duunissa ollut poni sai sateenvarjon päälleen tauon aikana :D

Katsottiin, että torilla oli porokeittoa hyvään hintaan, ja päätettiin mennä kokeilemaan… En oo varma mikä juttu se oli, ettei me saatu lusikkaa, vaikka muut asiakkaat näytti kyllä lusikalla soppaa kauhovan? :D Silvia vielä erityisesti kysyi, että niin mitenkäs se lusikka… Myyjä oli sitä mieltä, että olisitte ottaneet omanne mukaan :D Onnistuttiin sitten yhdeltä hyllyltä pihistämään kahvilusikat! Nooh, pientä haastetta…

Toi paikka oli hämärä, hämyisä ja aika hauska. Seinäkylteissä oli käytetty huumoria, kuten tuossa, että palauta tänne kaikki likaiset astiat joita et varastanut :D Tää paikka sijaitsi siis ihan torilla olevan Raatihuoneen rakennuksessa, Olde Hansan päässä.

Lavalla bailas joulupukki ja toinen pukki istui viereisessä mökissä… Mä oon kyllä ymmärtäny, että tää jouluhomma alkais olemaan jo vähän niin kuin ohi? Noh, mutta ei kai se niin tarkkaa, onhan se joulu kuitenkin edessä päinkin…

Kyllä muuttaminen on kivaaa :))) Tavaroiden pakkaaminen, niiden kantaminen… En halua sittenkään ajatella tuota toista asiaa vielä, se on luvassa vasta huomenna. Hissittömän talon neljäs kerros; onneksi tällä kertaa kantamusten suunta on alaspäin!

Järgmine peatus: Oulu

Tsau kõigile ja terveisiä Oulusta :)

Kuvassa Niina 9v, joka on ihan innoissaan pysyvästä lumikerroksesta :)

Yks asia minkä haluaisin kertoa: Mun mielestä Matkahuolto busseineen on tosi jees. Noh, jos ei nyt lasketa yhtä Turun linja-autoasemalla työskentelevää ilkeää asiakaspalvelutätiä, niin muuten homma toimii. Bussikuskit on useimmiten tosi mukavia ja joustavia ja yrittää toimia matkustajien parhaaksi. Pari esimerkkiä:

Olin menossa Helsingistä Kangasniemelle, jolloin Joutsassa täytyy vaihtaa bussia. Jos ei muista vaihtaa bussia, joutuu Jyväskylään Kangasniemen sijaan. Tietysti matkaan tarttuu aina joku uuno joka ei kuuntele kuulutuksia tai ainakaan muista toimia niiden mukaa, joten tämä (huom. mies) jatkoi tyytyväisenä matkaansa Jyväskylään ja me muut vaihdettiin bussia ja mentiin Kangasniemelle päin. Lähdettiin ajelemaan, mutta hetken päästä meidän bussi pysähtyi, ja kuski kuulutti, että joku oli jäänyt väärään bussiin. Noh, tämä Jyväskylän bussi kävi TUOMASSA sen yhden unohtuneen matkustajan tähän oikeaan bussiin. Vr tuskin kääntää junaa ja käy heittämässä eksynyttä matkustajaa oikeaan paikkaan :)

Eilen oli hieman huono ajokeli, joten bussi oli myöhässä n. 5 minuuttia. Oulun rajaa saavuttaessa kuski kysyi, onko Tornioon jatkavia, heidän täytyy siis vaihtaa bussia Oulussa. Ja koska kuljettaja ei saanut tuon Tornion bussin kuljettajaa puhelimitse kiinni, hän ilmoitti, että ajetaan suoraan bussiasemalle jotta nämä vaihtajat ei vaan myöhästyisi seuraavasta yhteydestä ja “ettei joulu mene pilalle” ja vasta sen jälkeen käydään kaupungin sisäisillä pikavuoropysäkeillä. Kilttiä ja ajattelevaista :)

Jos ostat junassa lipun vasta junassa, miten tiedät mikä paikka on vapaa? Et mitenkään, ja joudut hyppimään tavaroinesi paikasta toiseen 20+ kertaa. Sen vuoksi mun mielestä oli ilahduttavaa, kun bussissa oli laitettu “tämä paikka on varattu” -lappusia paikoille, jotka oli ostettu jo etukäteen :) Niin, ja lisäksi busseissa ei tarvitse erikseen maksaa lemmikkimaksua, junassa täytyy maksaa 5e mukana kulkevasta eläimestä.

Itse Oulusta ei varsinaisesti oo mitään kerrottavaa; kylmä tuuli ja sataa räntää.

Rotuaarin pallo

Kaupungintalo

Kuusi on koristeltu, ja ihan todella outoa, että huomenna on aatto…  Tosin oudompaa on, että viikon päästä vaihtuu taas vuosi! Edellisestä vuodenvaihteestakin on niin vähän aikaa :)

Pikatalvi

Loppuu tää vikinä vähäksi aikaa, eilisten lumenpuutevalitteluiden jälkeen oli yön aikana ulkomaisema hieman muuttunut:

Suunta parempaan päin, vaikkei tää nyt vielä oo ihan sitä, mitä oli tilauksessa!

Tänää löysin hiljaisen opiskelupaikan vintiltä, äitin ompeluhuoneesta. Opiskeluseuranani mulla oli äitin kissa, Osku. Osku on hieman ujonpuoleinen peräkammarin poika, eikä tule toimeen minun ylvään city-Edwardini kanssa, joten Osku saa aina kaupunkilaissukulaisten vieraillessa häädön evakkoon.

Tänää on ollut aiheena EU Competition Law ja EC Merger hommelit. Koealue koko kilpailuoikeuteen on monta sataa sivua liian pitkä… Vähemmälläkin pärjäis!

Huomenna bussi alle ja pohjoisempaa Suomea kohti, josko sieltä löytyis vielä enemmän talvea :)

Jõuluturg

Sanotaan, että kun on lunta maassa, on valoisampaa. Onkohan täällä yritetty korvata jouluvaloilla tuota puuttuvaa lunta, niin kuin valon tuojana? Tuntuu että ihan jokaiseen puuhun on kiedottu jonkinväristä lamppua :)

Tallinnan porttien katoilla ei ole mikään hyvä makkaranpaistohiillos, vaan melko punaiset jouluvalot… :) Ja vasemmassa alakulmassa näkyy, että kukkabisnes pyörii kesät talvet!

Joulutori on ollut pystyssä jo hyvän aikaa, mutta en ole viitsinyt siellä kierrellä muuta kuin ohi kävellessä. Musta tuntuu, että viime vuotinen kuusi oli hieman massiivisempi?

Torin kojut; yhteen oli laitettu lappusia että valokuvaaminen kielletty :D

Torille on hankittu tänäkin vuonna turistien ihmeteltäväksi pari Lapin eläintä:

Jõuluvana põder!
(en tiiä miten Petteri Punakuonoa kutsutaan Virossa)

Toinen poro nukkui, joten ei päässyt kuvaan… Nää porot asuu siis Raatihuoneen torilla tuollaisessa pienessä aitauksessa. Aika rauhaton ympäristö… :( Toivottavasti ne edes välillä vaihtaa eläimiä, ettei samojen tarvitse olla päivästä toiseen.

Kaupasta tarttui taas mukaan muutama lankakerä… Saa nähdä moniko näistä ehtii saada muotonsa ennen jouluaattoa :) 

Kyllähän tuolla hulinassa tuli jo hieman sellainen fiilis, että joulu tosiaan lähenee!