Eka ei ja sit kuitenkin joo

Eka tuntuu ettei niitä tuu ollenkaa vaikka kuinka odottelee ja sitten onkin että joo tuleehan niitä. Ja sittenhän niitä tulee ihan silleen runsaanlaisesti.

SittenJooJääkaapin viileäosastolta löytyy pientä savottaa täksi päiväksi

Kesäkurpitsojen kanssa on niinku niiiiin tällasta, ja toisaalta sitten tuntuu että koko elämähän toimii samalla tavalla kuin kesäkurpitsat. Ensin on tietysti sellainen suvantovaihe, tasapaksu ja hidastuksella kulkeva tylsä, passiivinen jakso, sanotaan vaikka kurpitsojen kohdalla talvi kun ei totaalisesti tapahdu mitää, sitä vaan odottaa että päivä toisensa perään kuluu ja päässä takoo ajatus että jotain uutta ja innostavaa nyt tarvittaisiin ja kurpitsatkin miettii että tulis jo se kevät että vois alkaa jo jotain tapahtumaan. Ei ole tietenkään vielä takuuta, että keväästä tai kesästä edes tulee hyvä, että alkaako oikeasti jotain tapahtumaan. Silti täytyy vähän laittaa siemeniä itämään ja toivoa että niistä joku alkaisi kasvamaan jos kohdalle sattuukin ajan kuluessa suotuisat kelit. Mun kesäkurpitsansiemenet iti oikein hyvin, mutta alkukesän säätä kuvasi hyvin sanonta johon liittyy Esteri ja hänen tietyt paikkansa, joten kasvit ei yksinkertaisesti päässeet pellolle jatkamaan kasvuaan kun ei meijän pieni punanen traktori ollu tarpeeks sitkee että se olis saanut käännettyä niin kauhian läpimärkämutaisen maapläntin.

Hirveenpaljo myöhään kesällä sitten laitoin maahan ne kurpitsanalut kasvamaan ja totesin että eihän ne ala edes ikinä kukkimaan, ehtiikö tulla satoa lainkaan ennen syksyä. Mutta sitten ne alkoi kukkimaan ja tuli pieniä kesäkurpitsoja ja vaikka söin ne niin tuli lisää ja yhtäkkiä ne oli kauheen isoja. Joten, tässä nyt sitten olen, kamalan ison kesäkurpitsasadon kanssa: mulla on uusi opiskelupaikka ja tuhottomasti sen tiimoilta haasteita odottamassa, keväällä lähettämäni Seuratukihakemus poiki rahoitusta niin, että saan laajennettua eksoottista harrastustani (josta en ole täällä blogissa kertonut, ei siis maksa vaivaa etsiä) ja perustettua sille jaoston tänne pikkupaikkakunnalle, sen mukana siis toiset tuhottomat määrät haasteita ja mahdollisuuksia ja uuden oppimista. Must tuli niinku yhtäkkiä täyspäiväinen maisteriopiskelija ja parin harrasteryhmän ohjaaja. Molemmat projektit laitoin keväällä vetämään ajatuksena, että kyllä nyt toisen on pakko onnistua ja syksyllä olla edes jotain uutta mielenkiintoista luvassa. Onnistuikin sitten yllättäen molemmat. Ei tässä varmaan auta muu kuin alkaa pesemään noita lasipurkkeja ja tekemään kesäkurpitsapikkelssiä. Talvella tai joskus kun ehtii taas hengähtää niin voi sitten katsella täysinäisiä purkkeja ja miettiä että kyllähän sitä satoa tulikin, melkeen enemmän kuin ehti korjata talteen.

Mut aika hyvä fiilis. Kannatti yrittää, kyllä uudet asiat elämässä vaan niin kovin piristää. Leikkasin viime viikolla hiuksetkin lyhyiksi.

TÄTTÄRÄÄ!!!

Nyt, kun kukaan ei enää oleta minun tekevän sitä, toteutankin sen… Eli päivitän blogiani!

Perjantaina loppui duunit, nyt on taas aikaa harrastella! Ei ole maanantain pitkään aikaan maistunut näin maikoisalle, kun ei tarvinnut mennä toimistolle istumaan. Etukäteen pelkäsin kuinkakohan outoa on yhtäkkiä taas olla ilman sitä 8-16 arkirutiinia, mutta eka päivä mennyt ainakin melko kivuttomasti ilman mitään outoilun tunnetta – olin kirjastolla lukemassa tenttiin, istuin 1,5h kaverin kanssa kahvilla, olen käyttänyt taloyhtiön pyykkitupaa hoitamalla lakanapyykkiä (kuivausrummussa saa hiiiirveen kätevästi lakanoista irti kissankarvat…) Tää on niin siistii! Aikaa kaikkeen kivaan puuhailuun. Onneksi olin kaukaa viisas ja säästin rahaa niin, että voi tälleen syksyllä olla näin :)

Viikonloppuna tehtiin kaverin kanssa namnam pestoleipiä ja maisteltiin viiniä; ohjeenkin laitoin tänne: Pesto-mozzarellapatongit. 

 Tässä kuvassa on ehdottomasti tyylikkäintä toi design-dippipurkki.

Kuvassa näkyy taustalla varsinainen viidakko.. Siellä on pari peruskukkaa, tomaatintaimi (piti siirtää sisälle kun niitä alkoi paleltaa jo parvekkeella) sekä kukkakimppu, jonka firma tarjosi läksiäislahjana. Sekä kissa… Harvinaisia taitavat olla ne kuvat, jossa ei näy yhtään kissaa taustalla. Hän on siellä se Viidakon Ykä.

Sain työkavereilta läksiäislahjan, ja korttikin oli mainio. Mikäs tässä maanantaina mietiskellessä, että jeijj huomenna ei ole töitä!

Merimatkailua ja uuden elämän ensi askeleita

Moni valittaa että tekee työtä josta ei pidä, tekee liikaa työtä, huonolla palkalla… Mulla oli kytenyt samoja ajatuksia jo jonkin aikaa päässä, joten päätin ottaa elämäni haltuun. Otin loparit töistä joku aika sitten, ja toissa perjantaina viimeisen työpäiväni jälkeen matkustin Suomeen työttömänä. Tai no siis täysipäiväisenä opiskelijana. Heh.

Olo oli kevyt ja vähän hämmentynyt. Enemmän ehkä kevyt; olin ollut työssä josta mulle kertyi aika paljon stressiä. Suomeen matkustamisen keveyttä tietysti hieman lievitti matkustuslaukussa parkuva Eddy (“joku raja tähän rahvaanomaiseen reissaamiseen! KULJETUSKOPPA?”) ja se, että koko hitsin laiva oli niin täynnä että sain istua ikkunalaudalla jossa oli ihan hullun kylmä. Ja pehmusteet… Ne piti olla omasta takaa.

Tuo vasemmassa alakulmassa näkyvä musta kassi on kissojen kuljetuslaukku. Se on ihan eläimille tarkoitettu, ja luulen että siellä on mukavampi matkustaa kuin kovassa laatikossa.

Oli aika harmillista melkein puolentoista viikon jälkeen taas lähteä takas Tallinnaan. Tällä kertaa matkustus oli hieman mukavempaa, sillä otettiin kaverin kanssa hytti. Eläinten kans on melko stressaavaa matkustaa, joten pienikin luksus on suuri luksus :)

Oli kyllä helppo huomata, milloin maa oli vaihtunut: ei Suomesta löydy näin paljon huonosti käyttäytyviä suomalaisia. Myöhäiseen iltaan sain vielä kuunnella vanhan kaupungin kaduilla laulavia mestariartisteja…

Ihanaa, kun ei ole stressiä työnteosta! Nyt voi keskittyä kaikkeen muuhun tärkeään: hankin jo salikortin Suomeen ja Tallinnaan, kun vihdoin on aikaa. Ehtii myös opiskella (jos viitsii), käyttää aikaa mietiskelyyn, harrastaa, nähdä ihmisiä… Tällainen hidas elämä sopii mulle. Ahh. Täytynee tosin tässä vielä keksiä jotain rahanansaitsemismenetelmiäkin, koska tällainen kaikki harrastaminen ja hengailu mitä nyt ehtii tehdä, vaatii tietysti rahaa mitä ei tule kun ei käy töissä :))

Ps. Miksi ihmiset menee niin sekaisin kun ne näkee jonkun kuljettavan kissaa? “KISSAKISSA KISSSS KISSS MAUUU MAU MIAU MAUU KISS KISSSSS KISSSSSA!” Siis apua… Ja kun laivasta poistuttaessa tuollaisia  kävelee perässä yhteensä useampi kappale, on ulko-ovelle saavuttaessa kaksi hämmentynyttä kissaa ja hyvin ärsyyntynyt omistaja.

Se on kivaa kun on kivaa

Mä olen tosi onnellinen, että mulla on mukavia työkavereita. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin tuskin jaksaisin olla tuolla töissä ilman niitä. Palkka on tietysti huono tällä puolella Suomenlahtea, joten työssä täytyy olla myös muita etuja… Tulee toisinaan kyllä mieleen, että miksi myyn aikaani näin halvalla?

Mutta niin. Mun työkaverit on mukavia. Jos ne ei olis kivoja ja ymmärtäväisiä niin olis aika tylsää. Esim tossa yks päivä töissä mulla oli pieni projekti meneillään pöytäni äärellä. Ohikulkija kiinnitti siihen huomiota.

“Niina mitä sä teet, miksi sä oot siellä pöydän alla?”
“…. en mä haluu sanoo…”
“Ootko sä mua piilossa?”
“En…”
“Noh?!?!”
“…No mä niittaan kenkää”

*You freak -katse* (sekä +1 pistettä ajatukselle, että suomalaiset on hieman outoja)

Ja hei, toi oli aika hyvä keksintö tilanteeseen jossa ei ollu liimaa, jolla olis voinu korjata vähän irronneen pohjan ;)

Entä mitä sanotte hänestä:

Tässä on mun yhden työkaverin koira. Jos on huonolla päällä niin vois vaan kattoo tätä kuvaa ja alkaa nauramaan :D

Ja sitten yks päivä mulla oli yhdenlainen Niinan Ilusalong, tein liukuhihnatyönä lettejä. Sitten käytiin vähän kuvailemassa niitä parvekkeella :D Ja vaikka vaatteiden perusteella voisin päätellä että kaikki on samasta orpokodista, niin ei, meillä vaan oli teemapäivä että kaikki laitto firman uudet t-paidat päälle… Joka minulla on nyt jo löytänyt kotiroolinsa yöpaitana.

Nyt sitten nukkumaan, huomenna alkaa koulu ja sitä ennen täytyyä ehtiä myös töihin! Viikonloppuna olin hieman kaupunkilomalla, mutta siitä kerron vasta huomenna :)

Työpaikan suosikkityyppi

Kuka on työpaikan keskeisin ja kaivatuin? Kenen poissaolo huomataan välittömästi? Se ei ole pomo, ei välttämättä siivoajakaan, ei todellakaan ikkunan pesijä, eikä edes kukaan rivityöntekijöistä… Se on tietysti kahvikone. Meidän toimistolla kuumin puheenaihe on ollut viimeiset kolme päivää, kuinkahan pian armas kohvimasiinamme saapuu toimistolle takaisin. Kuinka pian hänet saadaan parannettua? Saadaanhan hänet parannettua? Saammeko uuden iloliemen tuottajan? Kysymystulva on loputon. Alkuperäisen lupauksen mukaan hänen piti olla takaisin jo keskiviikkoiltana, joten nyt torstaiaamuna keittiössä teetä laittaessani katselin keittiöön tulevia toiveikkaita ilmeitä, toiveiden murskautumista, ja pettyneitä katseita. Sekä monta uutta teenjuojaa…

Täysin mahdoton tilanne ei onneksi ole, sillä voimme käydä toisen kerroksen toimistoltamme hakemassa kahvia. Hieman kerjäläisolohan siinä on, kun seisoo hississä tyhjän kahvikuppinsa kanssa matkalla toiseen kerrokseen. Eri kerroksen kahvikone on tietysti erilainen, ja sieltä tulee ihan pahaa kahvia. Oma on parempaa. Ja lisäksi se kone on ihan erivärinenkin. Lisäksi niillä on hienompi keittiö kuin meillä.

Onneksi tänää on työkaverin synttäripäivä eli on kakkua tarjolla. Se hieman lievittää tätä eron tuskaa sekä riippuvuudesta johtuvaa päänsärkyä. Näen mun työpisteeltä suoraa tuonne taukohuoneen pöydälle. Kolme kakkua, kaksi jotain mansikkaisen näköistä ja yksi suklaakakku. Nommm. Vielä 15 minuuttia niin onnitteluralli.

Ps. Epäreilua on se, että toisen kerroksen toimiston kahvikoneessa on sellanen sisäinen jääkaappi niin että se maito voi olla siellä :I Meillä tulee vaan joku ihme putki ja purkki on pöydällä. Aika alkeellista…

Real celebrity

Onneksi mun lähetys meni suht hyvin, muutaman kerran takeltelin ajatuksissani, mutta sanoisin että selviydyin ihan ok. Kameramieskin löysi kaikista parhaan kulman musta, ja näytin 200 kiloiselta hylkeeltä ;) Jos laihtuisin 10 kiloa niin näyttäisin enää 190 kiloiselta hylkeeltä… Edistystä kai sekin!

Onneksi mua ei jännittänyt mitenkään hurjasti, mutta jatkossa voin muistaa, että telkkarissa se on ihan ok vaikka ei ilmeilekään ja puhuu selkeän kirjakielellä :) Mulla olis niin paljon avautumista opiskelusta Tallinnassa, että viiden minuutin haastatteluun ei mahdu juuri mitään :D Tarvisin tunnin … joka viikko.

Mähän jo muutama viikko sitten töissä lisäsin ikkunaani kuvauskielto-merkin… Selkeästi vaistosin tän tulevan tähteyden.

 

Kiitos Liisalle kuvasta… Mutta hei plz, vaikka mä nyt oonkin julkkis, niin mun pitää välil saada tehdä töitäkin tän nimmarinjaon ja paparazzikuvien välttelyn välissä!!11

Työnteko on tylsää.

Taas tässä suht säännöllistä päivävuoroa toimistolla istuessa on tullut kamala angsti tällaista säännöllistä ja täyspäiväistä työntekoa kohtaan.

Vuorokaudessa on 24 tuntia, joista nukutaan n. kahdeksan. Hereilläoloaikaa jää näin ollen noin 16 tuntia. Ihmiset käyttävät siis puolet valveillaoloajastaan actual työntekoon, siihen vielä tietysti lisäksi työmatkat edestakaisin, aamupuuhastelut kun ei sinne työpaikalle ruman näköisenäkään voi mennä… Jos on järkevään aikaan ajoitetussa päivätyössä, on kotona noin viiden aikaan ja apaa-aikaa jää noin 5 tuntia päivässä. Tähän aikaan voi sisällyttää vaihtoehtoisesti ruuan tekemistä, urheilua, pyykinpesua, siivousta, telkkarin katselua tms. Missä kohtaa siitä elämästä saa ja ehtii nauttia?

Liian usein mulle on myös sanottu lause “niin, sellasta se sitte on se oikee työnteko!” Jos on niin määää en halua! Mun painajainen on istua toimistolla joka päivä kahdeksasta neljään. Jos vuodessa on 365 päivää, vähennetään siitä viikonloppuvapaat 2päivää x 52 viikkoa = 261 työpäivää. Vuosilomaa ööö mikä on normaali määrä, joku vähän alle 30 päivää? Niin, vuodessa jää ainakin noin 230 työpäivää, eli 63% kaikista päivistä. Mun mielestä sopiva työpäivien määrä vois olla 50%, mikä tekis viikkoon 3,8 päivää töitä, eli kolme tai neljä. (Ja hei, oikeustieteilijöiden ei tarvi osata matikkaa, joten jos mun laskut on päin mettiä, niin syytän ensisijaisesti lakiopintoja, ja toissijaisesti naisen logiikkaa.  :D)

Mikä mun ongelma asiassa siis on? No en haluu kuluttaa niin paljon aikaa työntekoon! Ainakaan toisen palveluksessa; kuluttaa koko elämänsä siihen että tekee jollekin muulle rahaa. Palkkatyön tekeminen ei tule koskaan olemaan mulle kovin mielekästä. Lisäksi, voisin kyllä elää matalammilla tuloilla jos siinä tapauksessa ehtisi tekemään elämässään myös mielekkäitä asioita. Sitäpaitsi mun mielestä on kiva mennä arki-iltoina baariin! Viikonloppuisin se jotenki niin basic. On luksusta, kun saa viettää darrapäivän torstaina. Ah, kaipaan jo opiskelua… En mä siltikään halua miksikään ikiopiskelijaksi, kyllä mä haluan saada oikeitakin asioita tehtyä.

Onneksi elämä on täynnä mahdollisuuksia ja jokainen saa tehdä omat valintansa… Kunpa nyt vaan pysyisin kiinni suunnitelmissani ja haaveissani, enkä päätyisi onnettomaksi duunariksi työhön, josta en pohjimmiltaan tykkää. Joskus tulevaisuudessa toivottavasti saan sopivassa määrin tehdä etätöitä, pitää vaapaata kun sille on tarvetta, tehdä työtä josta nautin, ja saada tarpeeksi rahaa että tulen toimeen (ja saan haluamani jääpalakoneen… Se tulee tarpeeseen kun makaan kauniilla pihallani läppärin kanssa kuumana kesäpäivänä töitä tehdessä)

Okeiokei, back to present time, jatkan laskujen tuijottelua toimiston tunkkaisessa ilmassa ja katselen ikkunasta ulos vesisateeseen…